Vein Jessen Lehtimäelle. Tulomatkalla, ohitettuani ensiksi yhden Audin, otin ajan eräällä suoralla, jossa on kaksi kilometritolppaa. Pidin koko ajan kaasun pohjassa. Aika oli noin 24 sekuntia. Nopeutena se merkitsisi 150 km/t. Alussa nopeutta oli vähemmän kuin 150 km/t ja lopussa enemmän, joten keskinopeus on voinut olla 150 km/t. Tällaisissa nopeuksissa ajan ottamisen tarkkuus merkitsee paljon. Puoli sekuntia lisää aikaa tarkoittaa sitä, että nopeus on 146,9 km/t. Sekunti lisää aikaa merkitsee sitä, että nopeus 144 km/t. Eli mittaamani 150 km/t nopeus ei voi olla täysin tarkka.
Joskus aamupäivän kuluessa lähdin ajamaan Visuvedelle. Ajoin Ähtärin kautta. Liikenne oli hyvin hiljainen. Mietin tasaista maantietä ajaessani, että olisi jännä kuin saisi kuvattua takapenkiltä telineessä olevalla videokameralla ajamistani. Rattia tarvitsi kääntää vain hyvin vähän. Pidin kiinni ratin alaosasta. Videon tarkoitus olisi todistaa, miten rauhallista, hallittua ja täysin turvallista on ajaa ylinopeutta. Ajaminen ei todellakaan näytä “kaahaamiselta”. Se on leppoisaa ajelua kauniin metsämaiseman keskellä kauniina keväisenä päivänä - tässä tapauksessa ainakin. Videofilmistä ei ole helppo päätellä, että ajetaan ylinopeutta.
Ajelin siis leppoisasti ja rauhallisesti, ja se oli tarkoituksenikin. Valitettavasti vain kohtalo puuttui peliin Killinkosken jälkeen. Huolimatta leppoisasta noin 20 kilometrin ylinopeudestani, huomasin yhtäkkiä auton taustapeilistä. Se oli ajanut vielä “leppoisammin” eli saavuttanut minut. Ajattelin, että mikä onkaan parempi todiste siitä, että nopeuteni ei ole kaahaamista, muut autothan saavuttavat minut. Odotin, että auto ajaisi ohitseni. Yritin ajaa jopa mahdollisimman laidassa, jotta se lähtisi ohittamaan. Se ei vain lähtenyt vaan jatkoi seuraamistani. Ja tällainen hiillostaminen alkoi tuntua inhottavalta. Autohan nimittäin oli ajanut kovempaa kuin minä, koska se oli saanut minut kiinni. Miksi se ei nyt ajanut edelle?
Vähän ennen Jallinmäen mutkaa saavutin edelläni ajaneen hitaamman auton. Se aiheutti lisää paineita. Jos nimittäin takanani ajanut auto olisi ehtinyt ohittaa minut ennen kuin minä olisin ehtinyt ohittaa edelläni ajavan auton, tällöin takanani ajava auto olisi vaikuttanut ajonopeuteeni eli aiheuttanut sen, että joudun ajamaan pitempään edelläni ajavan hitaan auton perässä. Takaa tuleva ohittelija nimittäin vie itselleen minulla olevan tilaisuuden ohittaa edelläni ajava auto, jolloin jouduin ajamaan pitemmän aikaa edelläni ajavan auton perässä ennen kuin pystyn ohittamaan sen - mikäli edes pystyn.
Edellä mainittu ongelmallinen asetelma johti siihen, että ohitin edelläni ajaneen auton puoliväkisin heti Jallinmäen mutkien jälkeen. Tällöin sain mukavasti etumatkaa takanani tulevaan autoon. Tällöin myös tavallaan käynnistyi “kisa” siitä, saako auto vielä kiinni minut ja pystyykö se ajamaan ohitseni. Jouduin vielä Virtain jälkeenkin puolustamaan paikkaani tekemällä toisen väkinäisen ohituksen Koskimäen Linnunrannan suoran avauduttua. Ohitus oli väkinäinen sen vuoksi, että kauempana tuli vastaan auto. Ehdin kuitenkin ohittaa aivan hyvin, joten ei ohitus ollut vaarallinen. Mutta se ei kuitenkaan ollut tyyliini sopiva. Voisin joka tapauksessa “kisan”. Takanani tullut auto kääntyi Martinniityn risteyksestä.
