Olimme olleet kylässä Oulussa. Valmistelimme Helsinkiin lähtemistä. Seija kihisi tavalliseen tapaansa, että pitää lähteä ja menee myöhään jne. Lähdimme kuitenkin vasta kuuden jälkeen, sillä katsoin TV:stä jakson eräästä sarjafilmistä.
Reittimme Helsinkiin oli hieman erikoinen. Ajoimme ensiksi Kuopioon, jossa Seija ja Jesse palauttivat alkuviikosta ostetun Adsl-boxin Giganttiin. Sen jälkeen lähdimme ajamaan Varkauden ja Mikkelin ja Kouvolan kautta Helsinkiin. Tiesin, että tällä reitillä on valvontakameroita, joten pyysin Seijaa tarkkailemaan nopeusrajoitusmerkkejä. Ajoin tuntuvasti alle rajoitusten - varmuuden vuoksi. Kun olimme ajaneet kameratietä muutama kymmenen kilometriä, huomasin kaikista varotoimista huolimatta ajaneeni kahdeksankympin alueella yli yhdeksääkymppiä ja vieläpä kameran kohdalla. Kiinnitin asiaan huomiota siksi, että eräs takapuskurissa roikkunut auto jättäytyi yhtäkkiä kauemmaksi, ja ajattelin, että siihen täytyy olla jokin syy. Ja syyn huomasin, kun vilkaisin tulosuuntaamme näkyviä liikennemerkkejä auton peilistä. Tien varressa oli kahdeksankympin rajoitus, jonka alkamista en ollut huomannut.
Jos saan sakon tuosta "hurjastelustani", pidän sitä moraalisena vääryytenä. Olimme nimittäin koko maantien hitain auto. Keräsimme koko ajan valtavia jonoja peräämme. Kohdissa, joissa ei ollut kameroita, takana jonottaneet autot ajoivat reipasta ylinopeutta ohitsemme. Lähes kaikki muut autot ajoivat ylinopeutta, mutta kuljettajat eivät saa siitä sakkoa, koska tiesivät hiljentää kameroiden kohdalla tai uskalsivat ajaa toleranssien rajoissa ylinopeutta. Minä yritin noudattaa nopeusrajoitusta parhaan kykyni mukaan, en ottanut toleransseja huomioon enkä ajanut kameroiden välissä tarkoituksella ylinopeutta. Siitä huolimatta minä voin saada sakon yhden ainoan hetkellisen huomaamattomuuden takia, mutta muut härskisti, tahallaan ja pitkään ylinopeutta ajaneet eivät saa sakkoa.
Vihaan kameravalvontateitä. Vihaan aivan mielettömästi niitä. Vihaan, vihaan, vihaan.
Hermostuin tuosta kameraan ajamisesta niin paljon, että en kurvasin ensimmäiselle mahdolliselle sivutielle ja pyysin Seijaa ajamaan siitä eteenpäin. Tuosta kurvaamisestakin olisin vielä voinut saada sakon, sillä tie jolle ajoin, oli kevyen liikenteen väylä. Sitä osoittava merkki ei ollut tavalliseen tapaan tien oikeassa laidassa vaan tien vastakkaisella puolella olevan kärkikolmion takapuolella. En nähnyt sitä kun kurvasin päätieltä. Kevyen liikenteen väylä kulki samaan suuntaan kuin päätie, ja käännyin tavallaan tulosuuntaamme kun ajoin tuolle kevyen liikenteen väylälle.
Sen jälkeen kun Seija siirtyi ajamaan, se ajoi vaikka kuinka monta kertaa ylinopeutta osaksi siksi, ettei sekään huomannut rajoitusmerkkejä. Välillä oli kilometrien tieosuus, jossa oli kameroita säännöllisin välein, mutta ei yhtään merkkiä, joka osoittaisi, mikä on vallitseva rajoitus. Oli siis pakko ajaa kahdeksaakymppiä ja vetää perässä autoletkaa, vaikka rajoitus saattoi olla sata kilometriä tunnissa. Tämä on yksi kameravalvontateille ominainen piirre. Rajoitusmerkkejä ja harvassa, jotta kameroihin ajaisi mahdollisimman paljon saalista.
Jossakin Kouvolan jälkeen siirryin uudelleen ajamaan. Tällöin tapahtui hieman toisenlainen virhe. Sanoin jo etukäteen Seijalle, että Kouvolan jälkeen tie on hyvin erikoinen. Siinä on pitkiä suoria, jotka aiheuttavat hämäännystä. Vastaan voi tulla autoja kilometrien päässä, mutta näyttää siltä, kun ne olisivat aivan lähellä. Tästä syystä ei uskalla lähteä ohittamaan, vaikka edessä olisi hyvä ohituspaikka. Hämäännyksen tuntua lisää se, että tie on poikkeuksellisen leveä.
Taisin uskoa liiankin hyvin tähän selostukseeni, koska analysoin edessä avautuvan näkymän toisella tavalla väärin. Takapuskurissa roikkui eräs auto, joka sai minut hieman hermostumaan. Edellä ajoi rekka, ja suunnittelin ohittavani sen ensimmäisen mahdollisen hyvän tilanteen tullen. Edessä häämötti pitkä suora, joka kaartui jossakin kauempana loivasti vasemmalle. Sen näki lyhtypylväiden rivistä. Yhtään autoa ei ollut tulossa vastaan. Ennen kuin rekan voi ohittaa, piti odottaa sen verran, että kohdalla oleva risteysalue ohituskieltoineen jäisi taakse. Kärkyin rekan perässä, ja heti kun ohituskielto päättyi, kiihdytin ohitukseen. Vastaan ei edelleenkään näyttänyt tulevan ketään. Kaukana häämötti lyhtypylväiden rivi, joka osoitti tien kääntyvän hiljalleen vasemmalle pitkän suoran edetessä. Kun olimme rekan sivulla, edessä aukeava maisema alkoikin yhtäkkiä näyttää toisenlaiselta. Lyhtypylväät osoittivat edelleen tien kaartuvan vasemmalle - mutta vasta kilometrin tai kahden päässä. Sitä ennen tie teki yllättäen mutkan oikealle, ja keltainen ohituskieltoviivakin näytti alkavan. Ja jotta asetelma olisi täydellinen, vastaan tuli auto.
Olin lähtenyt ohittamaan rekkaa tilanteessa, jossa edessä näytti olevan kilometreittäin tyhjää suoraa. Ja nyt ohituksen puolivälissä olinkin yllättäen ohittamassa rekkaa keltaisen viivan kohdalla mutkassa, jossa vastaan tuli toinen auto. Vaihtoehtoina oli paniikkijarrutus ja palaaminen lähtötilanteeseen - tai ohituksen jatkaminen. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, koska rekka väisti ja tie oli muutenkin niin leveä - jonkinlainen leveäkaistatie - että todellista törmäysvaaraa ei ollut. Ohitus olisi silti varsin ruma ja todennäköisesti sakon arvoinen - mikäli poliisi olisi sen nähnyt. Sakolta ei olisi pelastanut edes sen selittäminen, että en aikonut tehdä tuollaista ohitusta, vaan kyseessä oli pelkkä vahinko, joka johtui tilanteen väärästä arvioimisesta. Jokainen minut tuntevahan tietää, että olen äärimmäisen varovainen ohittaja, suoranainen ohituspelkuri. En koskaan tee tahallani edes lievästi vaarallisia ohituksia.
Kuopion ja Helsingin välinen tie osoitti jälleen millainen poliisivaltio Suomi on. Erilaisia poliisiaggressioita näkyi vähän väliä. Jo melko pian Kuopion jälkeen ajoi poliisiauto vastaan valot vilkkuen ja pillit vinkuen. Vähän matkaa sen jälkeen tien vieressä oli poliisiauto pysäyttänyt tavallisen henkilöauton, jonka kuljettajaa ilmeisesti juuri sakotettiin. Vielä tämän jälkeenkin näkyi poliisiautoja ja taisipa olla jokin pysäytys- ja ratsiatilannekin meneillään. Tai ainakin tutkatilanne. En enää muista yksityiskohtia, kun tuntui, että poliiseja näkyi kaikkialla.
Helsinkiin tulimme varsin myöhään illalla. Majoituimme Maijan luokse yöksi.
