perjantaina, joulukuuta 01, 2006
150 kilometriä tunnissa
Tulomatkalla Nastolan jälkeen taakseni ilmestyi valkoinen paketti-Volkkari, ja hiljensin vauhtia, jotta se pääsisi helpommin ohi. Sen jälkeen jäin seuraamaan autoa melko pitkän matkan päässä. Halusin katsoa, kuinka kovaa se ajaa. Se ajoi noin 120 kilometriä tunnissa, kunnes erään mäen päällä se kiihdytti vauhdin aivan mielettömäksi. En huomannut kiihdyttämistä, joten ihmettelin mäelle päästyäni, minne auto oikein hävisi. Samalla näin sen valot kaukana suoran päässä. Sen verran kilpailuhenkeä minulla oli, että lähdin seuraamaan autoa. En varsinaisesti ottanut sitä kiinni, mutta en myöskään antanut välimatkan enää lisääntyä. Auton vauhti - ja siis myös minun - oli 150-160 kilometriä tunnissa. Ehkä sentään vähän saavutin sitä. Se kääntyi Mankalan risteyksestä, joten arvelin se menevän Loma-Centeriin. Autossa oli tummennetut sivuikkunat, joten epäilin jossakin vaiheessa, että se on poliisiauto. Sen seuraaminen kovaa vauhtia ajaen sen vuoksi hieman arvelutti.