Olen masentunut ja hermostunut ja vaikka mitä. Kaahasin matkalla älytöntä ylinopeutta, olin vähällä saada raivareita pienimmistäkin ärsykkeistä jne. Heti kaupungista lähtiessä joku tyyppi puhui kännykkäänsä ja jarrutteli ja kiihdytteli omituisesti liikennevaloissa niin, että meinasin törmäillä sen perään. Kaikkein lähimpänä törmäys oli silloin, kun se kuuttakymppiä kulkevassa autojonossa yhtäkkiä iski jarrut pohjaan ja "päästi" joitakin mummeleita suojatielle. Rassasin juuri radiota, enkä tullut katsoneeksi kovin tarkkaan eteeni. Tehtyäni lähes paniikkijarrutuksen päätin, että nyt saa riittää ja siirryin viereiselle kaistalle ohittaakseni tyypin. Olin sen verran kiihtyneessä mielentilassa, että unohdin kokonaan, että tyyppi sentään oli pysähtynyt suojatien eteen. Niinpä meinasin ryyhäillä parin mummun päälle ja jouduin taas vetäisemään jarrut pohjaan. Lopulta pääsin kuitenkin tyypin edelle, mutta se seurasi sitkeästi kuin iilimato perässäni. Jossakin moottoritiellä se lopulta oli hävinnyt.
Nopeusrajoituksia ei todellakaan ole kovin tiuhaan teiden varrella. Jossakin Lapväärtin ja Kauhajoen välillä esimerkiksi saa ajella kymmeniä kilsoja epävarmuudessa ja muistella, mikä olikaan se viimeisin rajoitusmerkki, jossakin iät ajat sitten. Ilmankos tämä väli on poliisien suosima kyttäyspaikka. Tällä kertaa ajelin pitkät matkat 120 km/t mitarinopeutta, joka ei tuntunut yhtään vaaralliselta vauhdilta lähes olematon liikenne ja tien kunto huomioiden. Kariniemeen saapuessani huomasin, että tiellä on kahdeksankympin rajoitus. Jos paikalla olisi ollut tutka, olisin menettänyt heti ajokorttini. Se, että en ole vielä kertaakaan menettänyt korttiani ylinopeuden vuoksi on pelkkä ihme. Se voi tapahtua milloin vain. Kuitenkaan en itse koe juuri koskaan ajavani siten, että ajostani olisi muille sanottavaa vaaraa. Jos ajan kovaa, tarkkailen ympäristöä ja liikennettä tavallista huolellisemmin ja tilanteita ennakoiden sekä hidastan vaarallisissa paikoissa ja muita autoja kohdatessani.
Sen minkä jarrutusmatkoissa häviän, refleksien nopeudessa voitan. Madellessani kahdeksaakymppiä olen kaikkein vaarallisimmillani, sillä tuolloin en jaksa seurata liikennettä ja tilanteita lainkaan, koska ajamisessa ei ole mitään haasteita (mittarin tuijottaminen ja yhtämittainen pikkutarkka kaasupolkimen säätäminen vievät viimeisenkin huomion pois varsinaisesta ajamisesta).
No turha näitä on kenellekään selitellä. Joku typerä psykologi tai byrokraatti kumoaa kaiken tieteellisellä varmuudella ja tilastoilla. Mutta onpa minulla esittää vastatilastojakin. Jossakin tiedotusvälineessä (taisi olla TV:ssä) kerrottiin jokin aika sitten, että eräässä Yhdysvaltojen osavaltiossa* vakavat liikenneonnettomuudet vähenivät, kun nopeusrajoituksia väljennettiin.
*(Montanassa)
