Tulomatkalla ajoin Alavuden kautta. Tällöinkin reitinvalintaani vaikutti edellä ajanut farmari-Mersu. Sekin ajoi aika vauhdikkaasti (se ehti juuri ja juuri ajaa edelleni TB:n risteyksessä kahden rekan “vanavedessä), joten olisin voinut seurailla sitä Lehtimäen suuntaan. Valitsin kuitenkin Alavuden reitin. Ryyhäilin tällä paluumatkalla ehkä vieläkin kovempaa kuin menomatkalla. Tein “tuplat” eli ajoin tuplasti yli sallitun nopeuden ensiksi Leppälänkylän rajoitusalueen lopussa ja seuraavaksi Tiistenjoen teollisuusalueen rajoitusalueen lopussa. Kahdeksankympin alueella autollani on vaikea ajaa “tuplia”, koska se ei tahdo kulkea riittävän kovaa. Viidenkympin ja kuudenkympin alueella “tuplat” on helpompi ajaa. Neljänkympin alueella erittäin helpot. Neljänkympin alueella voisi ajaa jopa triplat. Tällöin tulisi ajettua myös “triplatörkeät”.
Mietiskelin ajaessani ajamistani eli sitä, mitä ajaessa oikeastaan tapahtuu silloin kun oikeasti “ajetaan” autoa eikä pelkästään kuljeteta autoa. Olen sitä mieltä, että jos noudattaa nopeusrajoituksia, ei käytännössä koskaan varsinaisesti tule ajaneeksi autoa. Todellinen ajaminen alkaa nimittäin vasta, kun rajoitus ylitetään reippaasti. Vasta tällöin joutuu tarkkailemaan olosuhteita ja ottamaan ne huomioon. Rajoituksen mukaista vauhtiahan voi ajaa kaikki paikat läpi tarvitsematta miettiä mitään. Hiljentäminen on tarpeellista korkeintaan jossakin poikkeuksellisen tiukassa kurvissa tai muussa erikoisessa paikassa. Töysän ja Lapuan välillä voi käytännössä ajaa sadan kilometrin tuntinopeudella kaikki kohdat läpi lukuun ottamatta tietysti risteyksiä ja muita tämän tyyppisiä paikkoja.
Ajaessani - siis oikeasti ajaessani - tarkkailen tietä siinä pisteessä, jossa tie ilmestyy ensimmäiseksi näkyviin mutkan tai mäen takaa. Katse on siis suunnattu kauas. Tarkkailen silti myös ympäristöä kuten risteyksiä ja muita vastaavia paikkoja. Jos risteyksestä lähestyy auto tai tien varressa kävelee jalankulkija, reagoin välittömästi tilanteen vaatimalla tavalla eli useimmiten hidastan nopeutta. Kun ajaa kovaa, refleksit ovat todella nopeita, koska silloin on virittäytynyt reagoimaan nopeasti. Jos ajaa rajoitusta noudattaen, tällöin on pakostakin tylsistyneessä tilassa, koska “eihän mitään voi tapahtua” eli ei tule vastaan tilanteita, joihin pitäisi reagoida nopeasti. Kun ajaa miljoona kilometriä ylinopeudella kuten minä olen ehkä ajanut, on ollut yhteen laskettuna kuukausia nopeaa reagointia edellyttävässä valmiustilassa, ja on myös joutunut tuhansia kertoja reagoimaan nopeasti. Jos ei tällainen kehitä reagointikykyä, mikä sitten kehittää? Pärjäänkin yleensä aika hyvin erilaisissa reaktiotesteissä, ja voitan jopa Millan ja Laulan, jotka ovat nuorempia. En keksi muuta syytä kuin sen, että olen ajanut paljon ylinopeudella.
Kun arvioidaan nopeuksien vaaroja, otetaan yleensä esimerkkitapaukseksi joku juuri kortin saanut nuori, joka on ajanut ylinopeudella metsään - mahdollisesti vielä humalassa. Syyksi onnettomuuteen esitetään ylinopeus. Todelliset syyt ovat kuitenkin monimutkaisemmat. Ensinnäkin nuoren kuskin reaktiokyky ei ole ehkä kehittynyt oikealla tavalla (niin että hän osaisi reagoida nopeasti tilanteen vaatimalla - eikä väärällä - tavalla). Lisäksi nuorella ei ole riittävää kokemusta tiukoista liikennetilanteista ja paikoista ja siitä, miten ne pitää ottaa huomioon (kuski ajattelee, että “kyllä tuosta selvitään”). Kuljettajalla ei myöskään ole realistista käsitystä nopeuden vaarallisuudesta. Ja kaiken kruunaa se, että kuljettaja yliarvioi kykynsä ( “hyvinhän tämä on mennyt, taidankin olla hyvä ajaja”). Jos tuohon vielä yhdistetään kavereiden yllytys, kilpailu jonkun toisen kanssa ja humala, muuta ei tarvitakaan.
Jos joskus ajan ylinopeudella vakavan kolarin, ja joku lukee tätä (en usko, että tätä kukaan lukee), lukija ajattelee ehkä, että nähtiinhän se. Tuossa se kehuu itseään, ja miten lopulta kävikään. En kehu enkä väitä, ettenkö voisi ajaa vakavaa kolaria. Hurjaannunhan monesti ajamaan aivan järjettömän kovaa, varsinkin, jos saa aikaan “kisan” jonkun muun kanssa. Vaikka tiedänkin, miten pitää ajaa, että todennäköisimmin selviää ilman onnettomuuksia, se ei tarkoita, että toimisin aina tämän tiedon mukaisesti. Joskus yksinkertaisesti voin ottaa liian suuren riskin, jonka itsekin tiedän liian suureksi, ja... Toivottavasti ei kuitenkaan - tapahdu mitään.
