keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2010

Ajelua sekuntikello kädessä

Ajelin eilen taas vaihteeksi Lapualle. Tankkasin mennessä viisi litraa kallista bensaa Kuortaneella ja tankin täyteen Lapualla, jossa bensa on halvempaa. Ajamiseni oli rentoa ja rauhallista jonnekin Lakamäen tienoille asti kunnes edelläni madellut auto (jonka ensimmäinen ohitussuunnitelmani meni pieleen siksi, että se ohitti asuntoauton - olin suunnitellut ohittavani ne molemmat) sai minut hermostumaan. Kun vihdoin pääsin ohittamaan auton, ajoin vähän aikaa kuin hullu pelkästään purkaakseni paineita, joita matelu aiheutti. Halusin, että ohittamani auton kuljettaja ei näe minua edes pitkillä suorilla - eikä nähnyt.

Lapualla jatkoin puuhiani. Tulomatkalla ajoin Seinäjoen kautta ja kävin katsomassa Seinäjoen rautatieasemaa.

Hommat jäivät Lapualla niin pahasti kesken, että lähdin tänään uudestaan sinne. Jostakin syystä - yksi syy on lentopelko tulevan amerikanmatkani takia - olin älyttömän stressaantunut ja jännittynyt. Stressi oli aivan sietämätön. Jännittyneisyys näkyi tietysti myös ajamisessani. Aivan tolkutonta vauhtia en sentään ajanut enkä myöskään tehnyt mitään kovin kummallisia virheitä tai temppuja ajaessani - ellei sellaiseksi lasketa sitä, kun ohitin rekan heti Seinäjoen ulosmenotien tietyöpaikalle olevan lyhyen kiertotien jälkeen. Heti tarkoittaa sitä mitä sana tarkoittaakin eli ohitus tapahtui ennen kuin rekka ehti kiihdyttää vauhtinsa normaaliin ajonopeuteen. Vaikka ohitukseni näyttikin ehkä vähän moukkamaiselta, olin tyytyväinen ratkaisuun. Sain nimittäin hyvän etumatkan takanani tulleisiin autoihin - jotka olin ohittanut hetkeä aikaisemmin. Vastaan tuli myöhemmin autoja, ja seuraava tilaisuus rekan ohittamiseen olisi ollut ties milloin.

Mainitsen nyt tässä saman tien, että paluumatkalla Töysään ajoin samassa paikassa niin kovaa, että auton hallinnassa alkoi jo olla ongelmia. Auto melkein hyppäsi ilmassa. Kiertotiellä on kolmenkympin nopeusrajoitus, ja minulla oli vauhtia ties kuinka paljon.

Menomatkaltani muistuu mieleen vielä yksi ohitus. Tein sen ennen Seinäjokea. Lähestyin takaa päin kahta autoa aikeenani ohittaa ne. Juuri kun olin lähdössä ohitukseen, edessäni ajanut auto alkoi myös siirtyä ohituskaistalle. Sen kuljettaja ilmeisesti huomasi minut ja vetäytyi takaisin oikealle kaistalle. Ja niinpä minä painoin vain kaasua ja annoin auton kulkea. Ajoin ohituksen jälkeen jonkin aikaa melko kovaa karistaakseni autot kunnolla taakseni. Halusin, että jälkimmäisenä ajaneen auton kuski ei edes näkisi autoani seuraavilla suorilla. Tilanne oli hieman samanlainen kuin eilinen tapaus.

Kuten jo aikaisemmasta tekstistäni käy ilmi, ajoin Seinäjoen kautta Töysään. Aikaa kului melko tarkalleen 56 minuuttia, mikä tekee keskinopeudeksi vaivaiset 99,2 kilometriä tunnissa. Alkumatkasta ajelin hissukseen ja popsin eväitä. Loppumatkalla innostuin vähän ryyhimään - en yleisesti ottaen kovaa, mutta yhdessä mäessä vauhtia taisi olla jotain 130 kilometriä tunnissa tai enemmän. Nopeutena se ei ole mitään kyseisessä paikassa eikä muuallakaan, mutta tielle keväällä asetettu sairas kahdeksankympin nopeusrajoitus tekee tuollaisesta vauhdista kuitenkin “kaahaamista”. Ylinopeutta 50 kilometriä tunnissa - kuulostaa ehkä pahalta, mutta ei ole mitään.

Ähtäri-Seinäjoki tien alennettu nopeusrajoitus hidastaa matkaani, vaikka ajankin ylinopeutta. En nimittäin enää uskalla säännönmukaisesti ajaa noin 120 km/t matkanopeutta vaan joudun ajamaan hitaammin. Ajamiseni on olevinaan “kaahaamista”, vaikka viime kesän ja sitä edellisten kymmenien kesien nopeusrajoituksen mukaan se on korkeintaan lievää ylinopeutta.