Olimme tulleet Superfast-lautalla Saksasta, ja seuraava etappimme oli Oulu. Lähdimme ajamaan pohjoista kohti, kun asiat Helsingissä oli saatu päätökseen. Kävimme matkalla Ikeassa syömässä hotdogit. Pysähdyimme myös Heinolan City Marketissa.
Matkalla olisi pitänyt kuvata videolla, sillä sen verran mielenkiintoisia asioita tapahtui perjantain vilkkaassa liikenteessä. Minulla oli kuitenkin sen verran “pökerö” olo Superfast-jääkaapin jäljiltä, että en jaksanut viritellä videoita. Toinen syy oli se, että Seija oli väsynyt ja pahalla tuulella, eikä silloin kannata tehdä mitään.
Videokuva olisi ollut kiistaton todiste siitä, kuinka isompien autojen kuljettajilla on pakkomielle ohittaa Yaris hinnalla millä hyvänsä. Moottoritiellä tämä ilmeni mm. siten, että ajaessani ohituskaistalla parin auton perässä, takana ajanut iso Opel lähti provosoivasti ohittamaan meitä oikean kaistan kautta. Se ei kuitenkaan ajanut täysin ohitsemme vaan puoliksi vierellemme. Sen jälkeen se siirtyi ajamaan parin metrin päähän takapuskuristamme. Lopulta en kestänyt enää sen pelleilyä vaan ajoin pois ohituskaistalta ja päästin sen ohitsemme. Samalla meni tietysti muitakin autoja. Eli Yarisin piti päästää “arvokkaampi” auto edelleen, vaikka Yarisilla olisi ollut oikeus ajaa ohituskaistalla, koska siinä oli jono eikä jono kulkenut sen kovempaa kuin se kulki. Turha ohituskaistalla jumitteleminen ei tietenkään ole hyvä asia, mutta siitä ei nyt ollut kyse vaan jonossa muiden perässä, ajamisesta.
Vastaavia pakko-ohituksia tapahtui muuallakin. Joutsan lentokenttäsuoralla painoin vaivihkaa kaasua ja yritin saada takaa lähestyvän auton luopumaan ohitusyrityksestään ennen meitä, koska lentokenttäsuorakin oli päättymässä. Mutta tyyppi ei antanut periksi vaan runnoin ohitsemme lähes vastaantulevia hipoen paikassa, jossa lentokenttä oli jo loppunut. Yarisin ohi oli päästävä, maksoi mitä maksoi.
Viimeisin tuon tyyppinen ohitus tapahtui pitkässä mäessä Äänekosken jälkeen. Sanoin Seijalle jo muutamaa kilometriä aikaisemmin, että Jyväskylästä asti perässämme ajaneet autot tulevat ohittamaan meidän siinä mäessä, emmekä todennäköisesti mahda asialle mitään. Emmekä mahtaneet. Painoin kaasua varpaat punaisina, mutta kun auto ei kulje kovempaa niin se ei kulje. Mittari näytti satakolmekymppiä, mutta autot ajoivat väkisin ohitse. Autot kääntyivät Viitasaaren pohjoispuolella jonnekin Iisalmen suuntaan. Koko Jyväskylän ja Viitasaaren välisellä matkalla ne eivät ajaneet juurikaan yli satasta paitsi jonkin aikaa ohituksen jälkeen. Ne eivät myöskään ohittaneet muita henkilöautoja. Meidän automme ohituksen voi tietysti osittain selittää haluna ohittaa rekka ennen ohituskaistan loppumista, mutta...
Yritin juonitella tilanteessa siten, että vähensin nopeutta ennen mäkeä jättääkseni tilaa kiihdyttämiselle. Edellämme ajoi asuntoauto, jonka ohitin heti ohituskaistan alkaessa. Kiihdyttämisen optimoiminen siten, että vauhti on maksimissaan juuri ohitushetkellä, eikä tarvitse painaa jarrua, on vaikeaa. Tällä kerralla suunnitelma eri täysin onnistunut. Olisi pitänyt ottaa kovempi alkuvauhti.
Yritin tietenkin katsoa löytyisikö jossakin vaiheessa tilaisuus “kosto-ohittamiseen”, mutta vastaan tuli koko ajan niin paljon autoja, että ohittaminen ei ollut mahdollista. Ohituskaistalla se ei tietenkään ollut mahdollista, sillä ohituskaistat ovat ylämäessä. Ohitusyritys olisi johtanut vain nöyryyttävään tappioon. Jos Seija ei olisi ollut kyydissä, olisin ehkä pystynyt ohittamaan autot jossakin tilanteessa, mutta se olisi edellyttänyt sen verran “urheilumieltä” ettei sitä voi edes ajatella, kun Seija on mukana.
