Olin Lapualla rakentamassa kevyttä autotallia Citroenille. Kun olin saanut hökötyksen jonkinlaiseen alkuvaiheeseen, pakkasin kamat ja lähdin ajamaan Töysään. Kello oli tällöin jo kahdeksan paikkeilla illalla. Ajoin poikkeuksellisesti Seinäjoen kautta. Tällä kerralla ryyhin suorastaan sikaylinopeutta. Syy kovaan ajamiseen oli se, että jossakin ennen Veneskoskea huomasin, että takaa lähestyi auto, jossa oli aivan sikakirkkaat ja häikäisevät valot. Kiihdytin aluksi hieman vauhtia ja katsoin, alkaako auto jäädä. Huomasin, että saan pidettyä sen takanani, mutta yhtään ei ollut varaa löysätä, tai se alkoi taas saavuttaa. Ryyhäilin lopulta jo noin sataakahtakymppiä ja ohitin pari autoa, toisen Isokartanon suoralla ja toisen Kalliomäen suoraa edeltävässä mäessä. Alavuden suoralla ajoin hetkittäin jo lähes sadanneljänkymmenen kilometrin tuntinopeutta. Etäisyys kirkasvaloautoon lisääntyi jonkin verran, mutta auto oli Alavuden kohdallakin edelleen niin lähellä, että katoin risteyksestä käännyttyäni, ehdinkö nähdä kun se ajaa päätiellä risteyksen ohi tai kääntyy risteyksestä perääni. En aivan ehtinyt nähdä ennen kuin risteys hävisi mutkan taakse. Ajamani nopeudet eivät sinänsä olleet mitenkään mielettömän kovia, mutta kun otetaan huomioon tiellä olleet seitsemänkymmenen ja kahdeksankymmenen kilometrin tuntinopeusrajoitukset sekä jäinen ja luminen tie, nopeuksia voidaan pitää jo melko “reippaina”. Ei ajamiseni kuitenkaan mitään “äärihurjastelua” ollut. Kovempaakin olisi voinut ajaa.
Vauhti oli jäänyt sen verran päälle tuon edellä mainitun “kilpa-ajon” jälkeen, että jatkoin reipasta ajoa vielä sen jälkeenkin. Kuvasin hieman videolla auton ikkunasta. Kuvauksesta tuli todennäköisesti täysin surkea.
