Lähtiessäni ajamaan Isosaareen sain omituisen päähänpiston. Päätin kokeilla, kuinka kauan matka kestäisi, jos noudattaisin tiukasti nopeusrajoituksia. Urakka oli suuri, mutta "tieteen nimissä" päätin uhrautua tähän vaativaan haasteeseen. Muutaman kerran lipsahdin tavoitteestani vanhasta tottumuksesta, mutta pääpiirteittäin onnistuin sen toteuttamaan. Koska nopeus aaltoilee, pyrin pitämään aallot kokonaan rajoituksen puitteissa, mikä tarkoitti hieman nopeusrajoitusta alhaisemman nopeuden ylläpitämistä erityisesti kahdeksankympin alueella. Välillä nopeus myös hieman “valahti” alaspäin aivan vahingossa kun en jaksanut keskittyä vaativaan kaasun hienosäätöän ja mittarin tuijottamiseen.
Ajaminen oli tietysti täyttä pelleilyä, mutta en ollut muuta odottanutkaan. Erityisen kiusallisia olivat tilanteet, jossa takaa lähestyi “normaalivauhdilla” ajava auto. Ensimmäisen sellaisen päästin ohitseni jo heti Töysän jälkeen ohjaamalla oman autoni melkein hiekalle. Seuraavan kerran päästin tuollaisen auton ohitse Ylivieskan keskustan lähellä kurvaamalla linja-autopysäkille ja sieltä takaisin tielle heti kun auto oli ajanut ohi. Yhden auton taisin vielä päästää ohitse Kurkijoen jälkeen ajamalla oikein laitaan. Tuo auto joutui valitettavasti jonkun aikaa alistumaan nopeusterroriini ajaessani kuudenkympin matelunopeutta Kurkijoen kohdalla. Kokeiluilla on hintansa.
Isojoen alueen viidenkympin idioottinopeusrajoituksen kohdalla olin luultavasti ensimmäinen auto tämän vuoden aikana, joka on tinkimättömästi noudattanut tätä mateluhulluutta. Ainakaan itse en ole koskaan nähnyt yhdenkään auton ajavan alueella edes lähellä viittäkymppiä. Hitaimmatkin autot ajavat vähintään kuuttakymppiä. Yleisin vauhti on noin 70 km/t.
Kaikkein noloin vitsi tapahtui Seppälän risteystyömaalla, jossa on yli kilometrin matkalla viidenkympin nopeusrajoitus. Taakseni ehti kertyä viiden auton jono madellessani viittäkymppiä paikassa, jossa useimmat autot ajaisivat kahdeksaakymppiä. Kun viidenkympin rajoitus loppui, kiihdytin vauhdin yllätyskiihdytyksellä kahdeksaankymppiin. Tekoni oli sen verran odottamaton, että sain jopa aikaan hetkeksi tyhjää tilaa autoni ja perässä ajavien väliin. Halusin näyttää takana ajaville, että en ole aivan sellainen nynny kuin he luulevat. Olisin halunnut viestittää heille, että kyseessä on poikkeuslaatuinen "legaalikokeilu", enkä normaalisti aja tällä tavalla. Otin ajan sekuntikellolla, ja 78 kilometrin matkaan kului 63 minuuttia ja 42 sekuntia. Keskinopeudeksi tuli noin 73,47 km tunnissa.
Mikä oli tunnelma tämän harvinaislaatuisen kokeen jälkeen? Olin niin stressaantunut ja ahdistunut, että suorastaan vapisin. Tuollainen ajaminen on täysin luonnotonta. Se on täysin sairasta. Mutta tulipahan kokeiltua.
Paluumatkalla ajoin taas Ylivieskan kautta ja otin tälläkin kertaa aikaa sekuntikellolla. Nyt ajoin “normaalinopeutta”, ja aikaa kului 49 minuuttia ja 45 sekuntia. Matka oli 78 kilometriä ja keskinopeus 94 kilometriä tunnissa. Ja mikä oli tunnelma suorituksen jälkeen? Rentoutunut ja positiivinen.
Aikaeroa legaalinopeuden ja järkevän nopeuden välillä kertyi 78 kilometrin matkalla 13 minuuttia 57 sekuntia. Olen ajanut viimeksi kuluneen vuoden aikana noin 54000 kilometriä. Tuona aikana ero olisi 160 tuntia, 58 minuuttia eli yli kuusi ja puoli vuorokautta. Jos tämä aika olisi työtä ja se tehtäisiin kahdeksan tunnin työpäivinä, päiviä kertyisi kaksikymmentä ja ripaus päälle. Eli kuukauden työaika. Tämän verran säästää kun ajaa maltillista ylinopeutta. No, myönnettäköön, että tätä yhden matkan aikana mittatua eroa ei tietenkään voi käyttää koko vuoden ajojen laskemiseen, mutta jonkinlaista suuntaa nämä luvut antavat. Kyse ei todellakaan ole mistään muutamista minuuteista niin kuin liikennepropagandassa väitetään. Vuoden aikana minuuteista kertyy päiviä.
