Kävimme vaihteeksi Hassisen mökillä Otavassa. Ajaminen oli “normaalia” siihen saakka, kunnes saavuimme Heinolan ja Mikkelin väliselle tielle. Paikka on oikea poliisivaltion monumentti. Tie on aivan sairas. Valvontakameroita, valvontakameroita, valvontakameroita, koko ajan muuttuvia nopeusrajoituksia. Aivan mielettömän stressaavaa. Kyttäsimme kolmistaan rajoituskylttejä. Kahdeksankympin kylttien ilmestyessä jouduin painamaan jarrua, sillä valvontakamera oli niin lähellä, että vauhdin ei voinut antaa alentua normaalilla tavalla. Takana puuskutti iso autojono. Autojen kuljettajat varmaan pitivät minua sekopäänä jarrutteluineni ja kiihdyttelyineni. Automme nopeus aaltoili koko ajan, koska en uskaltanut katsoa kovin pitkään nopeusmittaria, ettei yksikään nopeusrajoitusmerkki vain jäisi huomaamatta. Ajamisemme oli täysin mielisairasta, mutta minä en ollut sekopää vaan maantie oli sitä. Hullulla tiellä on ajettava kuin hullu - tai saa sakot.
Kameroiden ja rajoituskylttien ja muiden liikennemerkkien muodostamassa punakeltaharmaassa pylväsmetsässä oli runsaasti hirvivaroitusmerkkejäkin, mutta kuka tuossa kaaoksessa enää mitään hirviä ehtii katsella. Hirvien katseleminen voi johtaa tahattomaan ylinopeuteen ja sakkoihin.
Koko pitkä tieosuus Kuopion ja Heinolan välillä on aivan painajaismainen valvontakameroineen ja koko ajan vaihtuvine nopeusrajoituksineen. Keskittyminen tai tarkkaavaisuus ovat vähätteleviä sanontoja kuvaamaan sitä olotilaa, jonka joutuu pitämään koko ajan yllä selvitäkseen nopeusakrobatiasta ilman sakkoja. Kameravalvontatiet ovat aivan hirveitä.
