Vein Jessen aamulla Kouvolaan. Tulomatkalla päätin huvikseni kokeilla, miltä tuntuu ajaa 142 km/t eli onko se muka jonkun “törkeää vaarantamista”. Edelläni ajoi linja-auto, joka minun oli ohitettava päästäkseni kokeilemaan edellä mainittua vauhtia. Kun kärkyin linja-auton perässä, huomasin, että takaa lähestyy auto. Se tuli niin määrätietoisesti, että olin varma, että sen kuljettajalla on aikeena ohittaa minut, jolloin kokeiluni epäonnistuisi, ellei auto ajaisi vieläkin kovempaa kuin 142 km/t. Niinpä kiihdytin linja-auton ohi heti kuin mahdollista ja pidin kaasun pohjassa vielä senkin jälkeen. Toinen auto ohitti myös linja-auton ja lähti ajamaan minua takaa. Se pysytteli perässäni jonnekin 120 km/t nopeuteen tai ylikin, mutta alkoi sitten vähitellen jäädä. Kun olin kerran saanut kiihdytyksen alkamaan, päätin kokeilla saman tien tuota suunnittelemaani vauhtia. Auto tuntui kulkevan hyvin nahkeasti, ja suurin nopeus, johon ehdin kiihdyttää eräällä suoralla oli vähän alle 155 km/t.
Kokeiluni ei ollut täysin vertailukelpoinen Etelä-Saimasssa mainitun tytön käyttämään nopeuteen, koska Kouvolan tiellä oli sadan kilometrin tuntinopeusrajoitus. Mutta kyllä minä vielä kokeilen tuota 142 km/t vauhtia myös sellaisella tiellä, jossa on kahdeksankympin rajoitus. Ehkä kokeilen jo seuraavalla reissulla - ja jään kiinni. Totta kai olen ajanut tuollaista vauhtia ennenkin, joten ei tämä ole ensimmäinen kokeilu. Itse asiassa minähän ajoin lähes tuollaista vauhtia, kun ohitin erään rekan Taaperniemen risteyksen jälkeen pari viikkoa sitten. Vähän vielä lisää, ja ennätys on rikottu - tai eihän se siis mikään ennätys ole.
