Kylmäkoskelle on ilmestynyt kesän aikana (huomasin asian jo viime kerralla) viidenkympin nopeusrajoitus alueelle, jossa sitä ei mielestäni ole ollut ennen. Se kuulunee samaan nopeusrajoitusten alentamispolitiikkaan, minkä seurauksena mm. Haapakylän alueen nopeusrajoitusta alennettiin.
Lähdin Valkealasta, kun ilta alkoi hämärtää. Kylmäkoskella saavutin punaisen henkilöauton, joka ajoi aika hitaasti mutta kiihdytti vauhtia taajaman kohdalla. Seurasin autoa jonkin matkaa. Kylmäkosken jälkeen se ajoi aivan kohtuullista nopeutta mutta kuitenkin hieman hitaammin kuin mitä minä olisin halunnut ajaa. Minun ihannenopeuteni sillä kelillä - joka oli aika liukas ja epämääräinen - olisi ollut noin 90-100 km/t. Tai jos vähän laajennetaan niin 80-105 km/t. Edelläni oleva auto ajoi noin 85-90 km/t. Aloin siis miettiä, pääsisinkö jossakin sen ohitse. Jos olisi ollut valoisa päivä, ohittaminen ei olisi ollut ongelma. Olen kuitenkin hyvin arka ohittamaan pimeällä, koska silloin ei tarkasti näe, onko edessä suoraa ja tasaista vai mutkia ja mäkiä. Muistan reittiä kuitenkin jo sen verran, että osasin odottaa Karinpään suoraa, joka on yksi parhaita ohituspaikkoja Kylmäkosken ja Isomäen välillä.
Saapuessani Karinpään suoran alkuun, painoin kaasun pohjaan ja lähdin ohittamaan autoa. Ohitus oli olosuhteet huomioon ottaen aika hurja. Tie oli liukas ja siinä oli jonkin verran irtoluntakin. Ohitettavan auton kuljettaja taisi hieman säikähtää yllättävää ohitustani, minkä päättelin siitä, että auton jarruvalot vilahtivat pari kertaa. Pääsin kuitenkin kunnialla auton ohitse. Jotta oikeuttaisin ohituksen, ryyhäilin jonkin aikaa melko kovaa vauhtia, kunnes olin saanut kunnioitettavan välimatkan ohittamaani autoon. Pian olin jo jättänyt sen niin kauas, että en enää nähnyt sitä. Tässä vaiheessa voin jo vähän löysätä nopeutta ja alkaa ajaa normaalisti.
Absoluuttisen tarkkaa kuvaa ohituksen jälkeisestä nopeudesta ei ole jäänyt mieleeni, koska nopeus vaihteli paikan ja tilanteen mukaan, mutta jotain 120 kilometriä tunnissa taisi mittari näyttää. Vauhti ei sinänsä ole erityisen kova, mutta olosuhteet huomioon ottaen ajamisessa oli jo vähän ryyhäilyn makua. Mutta kuten jo totesin, hidastin nopeutta, kun olin saanut riittävän etäisyyden ohitettavaan.
Matkan aikana alkoi jäätävä tihkusade, joten keli muuttui liukkaammaksi. Vettä kertyi auton tuulilasiin, johon se jäätyi kiinni. Vähän ennen Isomäkeä auto lähti yllättäen sivuluisuun noin yhdeksänkympin nopeudessa. Sain auton hallintaan pienellä korjausliikkeellä enkä kokenut tilannetta mitenkään erityisen vaarallisena. Sanoin vain itsekseni, että “hups, onpas liukasta”. Tuollaisia pikku lipsahduksiahan sattuu. Ehkä tuollaisesta tilanteesta selviäisivät useimmat kuljettajat, mutta voi olla myös niitä, jotka eivät selviäisi. Paniikinomainen kaasun löysääminen luisun alettua on ilmeisesti yksi mahdollinen virhe, joka voi olla kohtalokas. Autokoulujen ohjeissa neuvotaan löysäämään kaasua ja painamaan kytkin pohjaan, mutta neuvo on siinä mielessä ongelmallinen, että kytkimen painamiseen menee aikaa, ja aika on tuollaisessa tilanteessa rajallinen hyödyke. Minä en ainakaan rupea temppuilemaan kytkimellä vaan painan kaasua, koska sehän oikaisee auton lähes luonnostaan. Tämä pätee tietenkin vain etuvetoisiin autoihin.
No, ajoin kuitenkin tuon pikku lipsahduksen jälkeen vähän varovaisemmin, koska se oli osoitus siitä, että tie on liukas. Vähän ennen Jaalaa ohitin kuitenkin vielä yhden auton, joka ajoi hyvin hitaasti.
