Valkealan keskustassa edelläni ajoi tukkirekka, ja suunnittelin ohittavani sen kovalla kiihdytyksellä pitkässä mäessä, joka lähtee nousemaan Karhuvuorelle. Tukkirekka kääntyi kuitenkin toiseen suuntaan, joten sitä ei tarvinnut ohittaa. Olin kuitenkin “latautunut” ohitukseen, joten painoin aivan huvikseni kaasua ja kokeilin, miten hyvin auto kiihtyy ylämäkeen. Tämä kokeilu oli vähällä olla kohtalokas, sillä mäen keskellä olevalla linja-autopysäkillä kyttäsi poliisiauto. Hidastin kiihdytystä ja toivoin, että poliisi ei olisi mitannut nopeuttani. En edes tarkasti tiennyt, mikä nopeusrajoitus alueella on, mutta sen muistin, että risteysalueen jälkeen on viidenkympin rajoitus, joka jossakin vaiheessa - mitä paikkaa en tiedä - muuttuu kahdeksankympin rajoitukseksi. Nopeuden alentaminen viiteenkymmppiin olisi ollut liian suurellinen tavoite, koska minulla oli täysi työ hidastaa nopeus kahdeksaankymmppiin. Ajoin todennäköisesti poliisiauton kohdallakin vielä jonkin verran ylinopeutta.
Kun olin ajanut paikan ohi, poliisiauto lähti pysäkiltä ja alkoi seurata minua. Olin aivan hermona ajaessani sen edellä. Vilkuilin peilistä, lyheneekö välimatka. Minun oli vaikeaa - tai käytännössä mahdotonta - pitää nopeus kahdeksassakympissä. Huomasin vähän väliä nopeuden karkaavan kovemmaksi. Sen jälkeen yritin hiljentää. Poliisiauton edellä tai perässä ajaminen on farssia. Tämän olen ennenkin huomannut. Kettulansalmella panin vilkun päälle ja kurvasin sivutielle. Ehdin nähdä taustapeilistä, että poliisiauto ei kääntynyt perässäni vaan jatkoi suoraan. Kurvasin paikallisen “teatterin” (mikä se talo on?) pihaan ja lähdin hissukseen ajamaan takaisin päätielle. Toivoin, että poliisi menisi menojaan. Loppumatkan Jaalaan ajoin kuitenkin epänormaalisti, koska oli vaara, että poliisiauto olisi uudelleen kyttäämässä jossakin. Ja sitä paitsi, enhän voinut saavuttaa sitä, koska se olisi todistanut, että ajan ylinopeutta.
Mietin taas kerran sitä kuinka poliisi on yleistä elämänlaatua heikentävä tekijä. Pelkkä poliisin oleminen lähettyvillä muuttaa toimintani täysin epänormaaliksi. Se johtuu ilmeisesti siitä, että elämäni on yhtä pitkää koko ajan jatkuvaa rikosta, ja poliisin ollessa lähellä minun on pakko teeskennellä lainkuuliaista. Poliisin läsnäolo ottaa koville. Se sotkee aikataulut. Se muuttaa suunnitelmani. Se saa minut tekemään erikoisia asioita, joita muuten en tekisi. Se saa minut pelkäämään ja jännittämään. Se aiheuttaa stressiä. Se saa minut vielä seuraavana päivänäkin kirjoittamaan asiasta päiväkirjaani.
