Tänään on kulunut 30 vuotta siitä, kun ajoin polkupyörällä kolarin. Onneksi en nyt, tapauksen merkkipäivänä, ajanut kolareita, vaikka se olisi ollut mahdollista. Koin nimittäin ainakin yhden mahdollisen vaaratilanteen, kun olin ajamassa Lahteen hakemaan Lauraa junalta. Se tapahtui, kun ohitin erästä autoa, jonka ajotyyli oli omituinen. Auto ajoi suorilla noin yhdeksääkymppiä, ja ajattelin, että vauhti taitaa riittää minulle, joten tyydyn seurailemaan autoa. Se oli sininen Audi, jollaista ei kovin mielellään edes ohita, koska tuollainen auto ajaa yleensä kovaa. Mutkaisten osuuksien lähestyessä auto kuitenkin hiljensi vauhtinsa noin seitsemäänkymppiin, ja kun varsinaiset mutkat tulivat, auton jarruvalot syttyivät, ja sen nopeus hiljeni kuuteenkymppiin. Eikä tässä kaikki. Auto ajoi mutkat läpi keskiviivan päällä oikoen.
Auton meno näytti niin oudolta, että ajattelin, että onkohan kuljettaja humalassa vai mitä. Päätin ohittaa auton seuraavalla sopivalla suoralla, koska en halunnut madella kuuttakymppiä mutkissa, joista voi teknisessä mielessä ajaa ilman ongelmia vaikka satasen vauhdilla. Harmittelin, että en ollut jo ohittanut autoa aikaisemmin olleella pitkällä suoralla. Olin kyllä miettinyt, mutta kun auto kiihdytti yhdeksäänkymppiin ja kai vähän ylikin, ohitus tuntui tarpeettomalta - kunnes auton jarruvalot alkoivat vilkahdella seitsemänkympin nopeudessa.
Olin niin keskittynyt ohituksen valmisteluun ja ohituspaikan odottamiseen, että en aivan täysin miettinyt mikä olisi sopiva nopeus, kun vihdoin painoin kaasun pohjaan ja lähdin ohittamaan. Tuntui, että Audi kiihdytti parhaillaan, niin kuin se varmaan tekikin, joten kaasua ei voinut löysätä. Nopeus kiihtyi ohituksessa pitkästi yli sataan kilometriin tunnissa. Vauhdissa ei sinänsä olisi ollut mitään ongelmia. Olin kuitenkin katsonut ohituspaikkaa vain siinä mielessä, onko näkyvyyttä tarpeeksi, ja tuleeko autoja vastaan. Tässä mielessä paikka oli hyvä. Edessä oli pelto, ja näkyvyyttä oli enemmän kuin riittävästi. Yhtä asiaa en ollut kuitenkaan ottanut huomioon, nimittäin sitä, että keskellä peltoa tie teki mutkia. Kesken ohituksen, kun vauhtia oli ehkä 120 km/t tai ylikin, huomasin ajavani keskellä mutkaa, jossa sopiva vauhti olisi huomattavasti vähemmän kuin minun nopeuteni. Ohitus alkoi olla jo ohi, mutta en voinut heti palata omalle kaistalleni, sillä kaistan vaihtaminen olisi jyrkentänyt mutkaa entisestäänkin. Ohitukseni oli tuon Audin kuljettajan (joka näytti nuorelta naiselta) silmissä todennäköisesti aika ruma. Vaarallisen ruma. Hallitsin kuitenkin tilanteen, ja ohituksen jälkeen jatkoin ajoa normaalisti.
