Kurikan kohdalla taakseni kiihdytti aggressiivisen oloisesti kullanvärinen auto, joka oli kurvannut perääni erään huoltoaseman pihasta. Arvelin auton ajotyylin perusteella, että se yrittäisi ohittaa minut heti kun taajama on ohi. Päätin panna vähän kapuloita rattaisiin ja kiihdytin vauhdin melko kovaksi jo vähän ennen kuin taajaman viidenkympin rajoitusalue loppui. Auto ampaisi perääni aivan kuten olin arvannut. Alkoi kissa ja hiiri -leikki. Eteen ilmestyi hitaampi auto, ja silloin kullanvärinen auto saavutti minut ja tuli aivan lähietäisyydelle. Nyt ratkaisiin, pääseekö se ensiksi minun ohitseni vai minä edellä ajavan ohitse. Määrätietoisesti ohitukseen hyökkäämällä voitin tämän erikoiskokeen ja sain kerättyä jopa vähän etumatkaa, mutta pian kullanvärinen auto taas ajoi minua takaa. Ja eteen tuli taas hidas auto, josta minun oli päästävä ohi ennen kuin joutuisin itse ohitetuksi. Voitin tämänkin kisan. Ohitusten aikana syyllistyin tietenkin taas “törkeään” (en viitsi enää toistaa mihin törkeään, koska maininta sisältäisi tavallaan valheen, koska se ei vastaa todellista todellisuutta), koska mittarin viisari käväisi jossakin sadankahdenkympin paikkeilla (kuten yleensä muulloinkin ohituksissa). Viimeiseen ohitukseen syöksyin vain hieman ennen Parttilan risteykstä, ja tämä ohitus alkoi jo itsenikin mielestä olla vähän kyseenalainen. Tein sen siksi, että saisin hyvän etumatkan kullanväriseen autoon jo ennen risteystä, ja välissämme olisi lisäksi ohittamani auto hidasteena. Ohitettuani auton huomasin peilistä, että kullanvärinen auto kääntyikin jonkin talon pihaan. Eikä ohittamani autokaan kääntynyt perässäni Lapuan suuntaan, joten ohitus on turha.
Seuraavan ohituksen tein Tuomikylän jälkeen. Ohitin erään valkoisen pakettiauton. Silloin mittari käväisi jo sadassaneljässäkympissä tai ylikin.
Lapuaa lähestyessäni ajoin hitaasti ja rauhallisesti kunnes viimeisillä kilometreillä kiihdytin vauhtia ja ajoin erästä Mersua pakoon. Olin ensiksi yrittänyt päästää sen ohitseni, mutta koska se ei ollut lähtenyt vastaantulevan liikenteen takia, olin kiilannut vauhtia, jotta en hidastaisi sitä. Lopulta vastaan tuleva liikenne helpotti, joten Mersu olisi voinut ajaa ohi, mutta tässä vaiheessa olin jo sen verran kilpailuhengen vallassa, että ajattelin pitää paikkani Mersun edellä. Ja pidin sen.
Lapualla en tehnyt mitään ihmeempiä. Oikeastaan koko reissu oli turha, mutta kävinpähän nyt katsomassa, miten asiat paikkakunnalla ovat
Lapualta lähtiessäni ajoin pelleilymielessä alkumatkan hitaasti. Katsoin mitä tapahtuu, jos noudatan pikkutarkasti nopeusrajoitusta. Odotin, että perääni kertyy pitkä autojono. Ehkä olisi kertynytkin, jos liikennettä olisi ollut enemmän. Tällä kerralla perässäni ajoi vain yksi auto. Tunsin itseni kiusanhengeksi ajaessani viittäkymppiä Ahonkylän viidenkympin rajoitusalueella. Auto seurasi aivan perässä, ja oletin, että se ohittaa minut, kun viidenkympin rajoitusalue loppuu, ja alan ajaa kahdeksaakymppiä. Yritin jopa ajaa mahdollisimman laidassa, jotta se rohkaistuisi ohittamaan minut, mutta se tyytyikin vain seurailemaan. Vähän ajan päästä se kääntyi sivutielle, joten ohittamattomuus ehkä johtui siitä.
Kurikan ja Jalasjärven välinen tie oli hieman ongelmallinen koska aurinkoisissa paikoissa se oli sula ja varjoisissa paikoissa luminen ja jäinen. Noin kilometriä tai paria ennen Jokipiin suoraa, auto lähti yhtäkkiä sivuluisuun jäisellä pinnalla, joka oli ilmeisesti hyvin liukas, koska se oli märkä ja ilma oli lämmin. Tilanne oli sikäli poikkeuksellinen, että sivuluisua kesti pitkän matkaa, ehkä sata metriä tai jopa enemmän. Jouduin jo vähän ohjailemaan autoa, kun ennen luisuun lähtemistä olin lähinnä vain pitänyt epämääräisesti kiinni ratin alaosasta niin kuin yleensä teen. Vaikka luisu tapahtui normaalissa maantie(yli)nopeudessa, mitenkään erityisen pelottava tilanne ei kuitenkaan ollut vaan lähinnä mielenkiintoista vaihtelua ja tilaisuus harjoitella auton hallintaa.
Pian tuon tapauksen jälkeen tavoitin kaksi hyvin hitaasti ajavaa autoa. Mietin, olivatko niiden kuljettajat ehkä säikähtäneet samaa liukasta paikkaa ja sen vuoksi nyt ajoivat hitaasti. Heti kun sopiva ohitussuora aukesi näkyviin, painoin kaasun pohjaan ja ohitin autot. Viimeisen auton kuljettaja ei ilmeisesti pitänyt ohituksestani vaan lähti ajamaan minua takaa päästyään edellään ajaneen auton ohi. Jouduin siis jälleen kerran tiukkaan kilpa-ajoon. Onnistuin karistamaan takaa-ajajan kauemmaksi, mutta se seurasi silti. Ymmärrän tavallaan takaa-ajajani motiivin ja mahdollisen ärsyyntymisen, koska olin etuillut ohituksessa. Auto ei ollut kuitenkaan tehnyt elettäkään ohittaakseen edellään kuuttakymppiä madelleen auton, vaikka paikkoja ohittamiseen olisi ollut jo ennen sitä paikkaa, jossa minä lähdin ohittamaan molempia autoja, joten mielestäni voin hyvällä omallatunnolla ohittaa autot.
Vaikka perääni ampaisseen auton kuljettaja ehkä ärsyyntyi ohituksestani, edellä selostettu tilanne ei mielestäni ollut alkuunkaan sama kuin eräs toinen vastaava tapaus muutama vuosi sitten, joka sai minut raivoihini. Tuossa tilanteessa olin keskimmäisen auton kuljettaja ja yritin monta kertaa ohittaa edelläni ajaneen rekan joutuen aina keskeyttämään ohituksen vastaantulevien takia. Kun riittävä vapaa suora vihdoin tuli, ja yritin lähteä ohitukseen, takanani ajanut auto lähtikin ohittamaan minua ja siten esti ohitukseni. Saman tien se ajoi rekankin ohi. Minä onnistuin ohitettamaan rekan vasta pitkän matkan ajettuani. Raivostuin aivan hulluuden partaalle tuollaisesta etuilemisesta. Vieläkin suututtaa.
Palaan vielä tämänpäiväiseen kilpailuun. Jokipiin risteyksessä näin punaisen pakettiauton lähestyvän Kurikan suunnasta ja päätin hyödyntää tilannetta siten, että pakettiauto jäisi minun ja takaa-ajajani väliin, mikäli takaa-aja kääntyisi Parkanon suuntaan. Ongelma oli vain se, että pakettiauto oli jo aika lähellä. Tilanne oli kuitenkin niin houkutteleva, että syöksyin maantielle osittain vasemman kaista kautta ajaen ja lähdin kiihdyttämään täysillä Parkanon suuntaan. Tämä hieman kyseenalainen temppuni taisi nyt puolestaan ärsyttää pakettiauton kuljettajaa, koska pakettiauto tuntui kiilavan perääni vaikka kuinka painoin kaasua. Eli saavuttaakseni etumatkaa yhdessä kilpa-ajossa olin tullut käynnistäneeksi uuden kilpa-ajon toisen auton kanssa. Edellistä autoa ei enää näkynyt taustapeilissä, mutta pakettiauto ei hellittänyt, vaikka nostin nopeuden jo melko kovaksi. Lopulta välimatka alkoi hiljalleen kasvaa, koska pakettiauton kuljettaja ajatteli ehkä ajokorttiaan. Parkanoon tullessani auto oli kuitenkin yhä melko lähellä, ja se saavutti minua keskustaan tullessani, koska en viitsinyt enää ryyhäillä. Pakettiauto jatkoi Tampereen suuntaan.
