"Puottelin" taas kortinlähtövauhtia paluumatkalla. Primeralla on niin kertakaikkisen nautinnollista kaahata kovaa. Onneksi en voi ajaa sillä usein, sillä muuten menettäisin taatusti korttini ennen pitkää - tai ajaisin kuolonkolarin.
Nautin ryyhäilemisestä. Ajan joskus ylinopeutta kuin hullu. Tuollainen ajaminen rauhoittaa hermoja, sillä siinä on oltava valppaana ja käytettävä aistejaan. Se on kuin tietokonepeliä. En kuitenkaan aja niin kovaa, että ainakaan tietoisesti panisin tuohon peliin henkeni.
Jos pysyy järkevissä rajoissa, ylinopeuden ajaminen autioilla ja hiljaisilla maanteillä on mielestäni vaaratonta paitsi sivullisille myös ajajalle. Tietty riski liikenteessä tietysti on aina. Minua ärsyttää, että lehtien toimittajat kutsuvat jutuissaan kaikkea ylinopeuden ajamista "kaahaamiseksi". Minusta se on loukkaava nimitys. Jos nimitellä halutaan, nopeusrajoitusten mukaisesti ajamista - silloin kuin olosuhteiden puolesta pystyisi ajamaan kovempaakin - voisi kutsua poliisinnuolemiseksi. Minäkin joudun tietysti usein harrastamaan sitä rangaistusuhkan alla, ja se on ärsyttävää.
Kaahaileminen jo sinänsä sisältää mielestäni ajatuksen, että toiminta kohdistuu jollakin tavalla muihin ihmisiin. Siihen sisältyy kiilailua, vaarallisia ohituksia, ihmisten ärsyttämistä jne. Sen sijaan ylinopeus autiolla ja hiljaisella tiellä ei mielestäni ole kaahailua, koska eihän sitä edes näe kukaan. Paitsi poliisisika, jos huono tuuri käy.
