Lähdin vähän ennen kymmentä ajelemaan kohti Rovaniemeä. Pakkasta oli 30 astetta tai niillä paikkeilla. Olin herännyt jo hyvissä ajoin, mutta videokasetin etsiminen ohjelmoituun nauhoitukseen ja monenlainen muu touhu vei paljon aikaa. Ajoin epämääräistä oikotietä pitkin Jyväskylään. Auringonpaiste valaisi lumisen ja huuruisen maiseman aika mukavan näköiseksi. Radiossa soi "Rovaniemen markkinoilla" ja muita vanhoja iskelmiä. Kuuntelin päivän mittaan tuntikausia radiota ja aivan puuduin kuuntelemiseen. Ajaminen oli kuitenkin niin tylsää, ettei hiljaisuudessakaan pitkään jaksanut olla.
Jossakin Kemin paikkeilla taakseni ilmestyi sininen pieni auto, jota ajoin siniseen toppatakkiin puettu pulskanpuoleinen mies. Auto vaikutti lisävaloineen ja metallinhohtoväreineen jotenkin rallityyliseltä. Tai ehkä syy tyylivaikutelmaan ei ollut niinkään autossa kuin kuljettajan ajotyylissä, josta sana "aggressiivinen" olisi äärimmäistä vähättelyä. Tyyppi ajoi noin metrin tai parin päässä takapuskuristani, kun hiljentelin vauhtia kääntyäkseni eräästä risteyksestä vasemmalle. Edellä oli pitkä jono autoja, jotka myös olivat kääntymässä. Jonon kärjessä ajoi kuorma-auto. Perässäni roikkunut auto oli jonon viimeinen.
Tie, jolle käännyin, oli hidas yhdystie, joka teki mutkan oikealle. Noin parisataa metriä risteyksen jälkeen tien keskellä alkoi koroke. Tie ei kuitenkaan muuttunut nelikaistaiseksi. Jonkin matkaa korokkeen alkamisen jälkeen tuli liikenneympyrä. Toisin sanoen paikka oli sellainen, että kukaan täysijärkinen ei lähtisi ohittamaan siinä toista autoa, vaikka ei välittäisikään nopeusrajoituksesta tai keltaisesta viivasta, joka näkyi pätkittäin jään alta. Ajattelinkin, että "hah, hah, haa, sielläpähän joudut roikkumaan jonon viimeisenä perässänuuskija". Aivan kuin tyyppi olisi lukenut ajatukseni, se lähti yllättäen raivoisasti kiihdyttäen ajamaan ohitseni - eikä pelkästään minun ohitseni vaan koko autojonon.
Ohittaja oli päässyt jo parin edessäni ajaneen auton ohi, kun huurupilvestä ilmestyi "yllättäen" vastaan toinen auto. Vaikka kummankin auton kuljettaja teki epätoivoisen näköisiä väistöliikkeitä, autot olivat äärimmäisen lähellä törmätä toisiinsa. Tämä oli ehdottomasti lähin nokkakolaria ennakoiva läheltä piti -tilanne, jonka olen 30-vuotisen ajelu-urani aikana nähnyt. Elleivät autot hipaisseet toisiaan, marginaaleja jäi tuskin monia senttejä. Ohittava auto ei tästä pienestä vaaratilanteesta välittänyt vaan jatkoi raivoisaa ohittamistaan ja onnistui kai pääsemään koko jonon ohi ennen liikenneympyrää. Sen koommin en autoa enää nähnyt.
Autojen vauhdit eivät olleet aivan valtatienopeuksia, mutta aikamoinen rysäys kolari olisi ollut, jos se olisi tapahtunut.
