Ajelimme Helsingissä. Kun ylimääräistä aikaa oli, kävimme Katajanokalla. Sieltä tullessamme ajoimme ratikan perässä, ja huomioni kiinnittyi siihen niin paljon, että ajoin vahingossa liikenteenjakajan väärältä puolelta ja siis kokonaan väärää kaistaa. En onneksi huomannut erehdystä ennen kuin tilanne oli jo ohi, ja Maija ja Laura kertoivat jonkin autoilijan huitoneen meille.
Veimme Lauran yliopistolle ja lähdimme ajelemaan Tampereelle. Sitä ennen kävimme kuitenkin vielä uudestaan Katajanokalla, sillä halusin tietää, miksi olin ajanut niin pahasti pieleen. Virheeni oli ollut mielestäni aika inhimillinen, sillä liikenteenjakajan päällä oleva sininen nuolikyltti näkyi huonosti sivusta risteykseen tulevalle, ja sen takana oleva tie, johon olisi pitänyt ajaa, näytti pelkältä ratikkakaistalta. Osittain tätä harhanäkyä edisti kaduilla ollut runsas lumi. Katajanokalta jatkoimme kohti Tamperetta.
Lumi pöllysi moottoritiellä, ja radiossa tiedotettiin, että keli on erittäin huono. Tuo käsite on mielestäni kokenut inflaation, ja ihmettelenkin, miten keliä silloin kuvattaisiin, jos se olisi oikeasti erittäin huono.
Matkan aikana jouduin toteamaan erikoista valojen vilkuttelua. Yhdessä autossa vilkahteli punainen perä- tai huomiovalo. Yksi rekka vilkutteli ohjaamon katolla olevia taaksepäin suunnattuja valonheittimiä, kun ohitin sen. Yksi auto taas vilkutteli etuvalojaan kun ohitin sen. Noista muista en tiedä, mutta tuo viimeksi mainittu valo oli ilmeisesti tarkoitettu protestiksi minulle. Ajoin tuolloin nimittäin ehkä lievää ylinopeutta. Vilkuttelin tyypille vastakommentiksi punaista huomiovaloa (=terrorivaloa), jonka olemassaolon Micrassamme vasta aivan muutama päivä sitten vahingossa keksin. Siihen tyyppi vastasi vilkuttamalla uudestaan etuvaloja, johon minä puolestani vastasin vilkuttamalla vilkkuvaloja puolelta toiselle. Tavallista näräsempää porukkaa nuo hämäläiset.
