Otin tänään annoksen "stressilääkettä", koska olin sen tarpeessa. Kerron, mikä aiheutti stressini, ja millainen lääke siihen lopulta auttoi.
Kaikki alkoi siitä, kun päätin vaihtaa autoon öljyn. Öljynvaihdosta tuli yksi pahimmista ja sotkuisimmista farsseista, mitä olen koskaan kokenut.
Otin jäteöljylle astian, joka näytti ehjältä, mutta jonka pohja vuoti kuin seula. Niinpä öljyä valui maahan ja mahdollisesti myös vieressä olevaan järveen. Kun olin selvinnyt tästä ongelmasta ja siivonnut paikat, törmäsin uuteen pahempaan ongelmaan: En saanut millään vanhaa öljynsuodatinta irti. Tilanne näytti toivottomalta. Viimeisenä epätoivoisena keinona leikkasin laikalla päät öljynsuodatinavaimen varsista irti, jotta suodatin sopisi liikkumaan ahtaassa onkalossa koneen alla. Se auttoi, ja suodatin irtosi. Tässä vaiheessa näytti jo vähän peremmalta. Mutta pahimmat ongelmat olivat vielä edessä.
Kiinnitettyäni uuden suodattimen paikalleen ja kaadettuani uuden öljyn koneeseen, käynnistin auton. Huomasin samalla, että öljynpaineen varoitusvalo ensiksi sammui mutta syttyi saman tien uudestaan. Pysäytin moottorin, vaikka arvelinkin valon syttymisen johtuneen vain siitä, että öljy ei vielä ehtinyt lähteä kiertämään koneessa. Kurkistina uuton alle ja siellä oli iso lätäkkö öljyä, joka näytti valuvan jostakin suodattimen kohdalta. "Voi törky" -ajattelin. "Taasko tämä tapahtuu?" Siivosin parkkipaikkaa ja konttasin auton alle kiristämään suodatinta. Se kääntyi pelkillä käsivoimilla vielä pitkästi eteenpäin. Ihmettelin, miten ihmeessä olin jättänyt sen niin löysälle. Kiristettyäni suodatinta niin pitkälle kuin se suinkin meni, arvelin ongelman ratkenneen. Aioin kuitenkin olla varovainen ja käyttää moottoria vain lyhyen hetken ennen uutta tarkastusta.
Luottavaisena siihen, että nyt kaikki oli kunnossa, starttasin koneen käyntiin. En ehtinyt katsoa öljynpainevaloa, sillä auto hyökkäsi saman tien eteenpäin ja oli romahtamaisillaan pois pukeilta. Olin startannut vahingossa vaihde päällä. Koska auto tuntui roikkuvan aivan lankkujen päissä pelkän jarrun painamisen varassa, minun oli pakko yrittää peruttaa sitä taaksepäin välittömästi, ettei se romahtaisi kokonaan pois pukeilta. Kaasun ja jarrun yhteispelillä peruuttaminen jollakin tavalla onnistui, vaikka lankut auton alla tuntuivat siirtyvän. Kun auto oli vakaasti paikallaan, sammutin moottorin. Oijoin vinoon menneitä lankkuja ja sattumalta tulin vilkaisseeksi myös auton alle. Näky oli järkyttävä. Öljyä oli lentänyt joka puolelle ja sitä valui lorisemalla eri puolilta auton pohjaa. Raivosin suorastaan ääneen tälle harmittavalle tilanteelle. Yritin soittaa Voikkaalle, että en voi tulla tänä iltana sinne, koska en saa autoa enää ajokuntoon. Voikkaalta ei vastattu.
Äärimmäisen masentuneena aloin hiljalleen selvitellä tilannetta. Laskin jäljellä olevan öljyn moottorista uudelleen gallonaan ja irroitin suodattimen. Öljyä valui päälleni ja jopa silmälaseilleni. Sitä oli kaikkialla auton moottorin alueella. Kun suodatin oli irti, hain roikan ja tutkin auton pohjaa sen valossa. Selvisi, että vanhan suodattimen tiiviste oli jäänyt poikittain uuden suodattimen ja koneen väliin. Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut, vaikka Kannisen Pekka epäili jotain tämän tyyppistä pari vuotta sitten, kun Micra laski öljynsä maantielle vastaavassa tilanteessa heti öljynvaihdon jälkeen. Silloin tiivistettä ei ollut jäänyt paikoilleen, vaan suodatin oli ollut vain liian löysällä. Mutta nyt vanha tiiviste oli jäänyt paikoilleen... tai pikemminkin pois paikaltaan. Päätin, että seuraavalla kerralla en ala vaihtaa öljyä ilman kunnollista valaistusta. Koneen alle ei näe ilman lamppua.
Loppu olikin sitten jo "helppoa", vaikka parkkipaikan siivoilua riittikin. Öljy riitti juuri ja juuri, vaikka huomattava määrä siitä oli valunut hukkaan. Onneksi Micraan ei mene täyttä astiaa niin kuin Peugeotiin.
Kun öljynlevitysprojekti oli ohi, ryyhäilin kovaa vauhtia Voikkaalle ehtiäkseni katsomaan Tähtiportin TV:stä. Matkaan meni alle 30 minuuttia, joten tästä voi päätellä jotain vauhdistani. Ajoin Nastolan kautta. Minusta on rentouttavaa ajaa kovaa. Silloin hermot lepäävät. Ryyhiminen auttaa niin masenukseen kuin stressiinkin. Tässä "lääkkeessä" on vain se huono puoli, että voin menettää ajokorttini, jos jään poliisin haaviin. Mutta milläpäs lääkkeellä ei olisi sivuvaikutuksia.