Verkkokaupasta ajoin länsiväylää pitkin Kehä I:lle ja edelleen Cruz Brokersiin. Kehä I:lle kääntyessäni koin tilanteen, jota en ole koskaan ennen kokenut kesäkelillä. Auton perä lähti sivuluistoon märällä tienpinnalla. Sain luisun hallittua, joten mitään ongelmia ei aiheutunut. En edes kauheasti säikähtänyt, enemmänkin hämmästyin. Tilanne ei vaikuttanut vaaralliselta vaan enemmänkin kiusalliselta. Takana nimittäin tuli toinen auto, ja olisi ollut äärimmäisen noloa, jos auto olisi kiepsahtanut kokonaan poikittain ja pysähtynyt siihen asentoon keskelle tietä. Matkaa olisi pystynyt jatkamaan vasta, kun olisi ensiksi vähän peruuttanut ja kääntänyt auton menosuuntaan. Tämä on siis kaikki JOS.
Syy liukuun on ilmeinen. Tie oli sateesta märkä, ja ajoin jyrkkään luiskaan tarkoituksella kovaa, suorastaan hampaat irvessä yrittäen saada auton läpi mutkan niin suurella vauhdilla kuin mahdollista (halusin katsoa, kuinka hyvin takana ajava pysyy perässä). Takarenkaat olivat kuluneet sakkorajalle tai jo yli. Kurvissa auton toinen takarengas keveni (auto alkoi nostaa toista takarengasta aivan kuten vanhoissa Tekniikan Maailman koeajokuvissa). Samalla autoa työnsi sivulle päin kova keskipakoisvoima. Kun lisäksi märkä pinta vähensi kitkaa, sivuluisu oli väistämätön. Tilanne ei aivan täysin vastannut talvista sivuluisua, sillä talvella ei voi ajaa määräänsä kovempaa mihinkään jyrkkään mutkaan. Auton nokka puskee suoraan, jos yrittää. Nyt nokka ei puskenut.
