Olin Lapualla puuhailemassa. Masensi, eivätkä hommat huvittaneet, joten lähdin ajamaan tavallista aikaisemmin Töysään. Tarkoitukseni oli ajella rauhallisesti, mutta asiat alkoivat taas kerran kehittyä erilaiseen suuntaan kuin olisin halunnut - sellaiseen suuntaan, että masennukseni ja hermostuneisuuteni ei niiden takia ainakaan vähentynyt - korkeintaan lyhyeksi hetkeksi. Kun seurailin erästä asuntoautoa sopivaa ohituspaikkaa odotellen, huomasin, että takaa lähestyi melko kovaa vauhtia maastoauto. Vilkuilin peiliin ja lähdin ohittamaan asuntoautoa Veneskosken suoralla. Alussa näytti, ettei maastoauto lähde ajamaan asuntoauton edelle, mutta se lähti kuitenkin. Ja tästä käynnistyi ties kuinka monennen kerran inhottava kilpa-ajo minun ja maastoauton välillä. En olisi halunnut kilpailla. Toivoin, että maastoauto ajaisi sen verran hitaasti, että jo tavallinen lievä nopeuden nostaminen riittäisi sen karistamiseen kannoilta. Mutta hah. Maastoauton kuski otti “haasteen” vastaan, ja sen jälkeen mentiin eikä meinattu.
Ajoin käytännössä niin kovaa kuin pystyin ja niin kovaa kuin auto kulki. Lisää nopeutta olisin saanut puristettua korkeintaan silloin, jos maastoautosta olisi tulitettu konekiväärillä, ja olisin yrittänyt paeta sitä henkeni edestä. Ei mittari paljon yli sataaneljääkymppiä tälläkään kerralla näyttänyt, mutta siinäkin on tarpeeksi vauhtia monttuisella ja mutkaisella tiellä. Se, että tiellä on kahdeksankympin ja kuudenkympin ja paikoin jopa viidenkympin rajoitus, on sivuseikka. Oleellisempaa on se, että tiellä ei pysty ajamaan tiettyä nopeutta kovempaa. On monttuja ja mutkia ja vaikka mitä.
Suorilla ei ollut ongelmia, mutta mutkissa ajaminen alkoi olla jo oikeasti vaarallista. Syy oli se, että yritin näyttää “coolilta” enkä jarruttanut mutkaan ajaessani, mikä olisi näkynyt jarruvalojen palamisena. Yritin hidastaa nopeutta moottorijarrutuksella, mutta eihän se vastaa oikeata jarruttamista. Meno alkoi olla jo aika huteraa, kun ajoin sedanneljänkympin nopeudella mutkaan, ja auto pomppii holtittomasti roudan vaurioittamalla tiellä. Tuollaisessa tilanteessa voi aivan oikeasti syöksyä ojaan kohtalokkain seurauksin. Vaikka auto pysyi tiellä, mielessäni kävi jo huolestunut ajatus, että onko tässä mitään järkeä. No, eihän siinä tietenkään ollut.
Sen jälkeen kun juuri ja juuri olin selvinnyt läpi pahimmasta mutkasta auton hallinnan tuntuessa jo epävarmalta, aloin kokea huonoa omaatuntoa ajamisestani. En tarkoita huonoa omaatuntoa lain rikkomisesta vaan typeryydestäni. Siitä, että yleensä jatkuvasti lähden tuollaisiin kilpa-ajoihin ja tietoisesti ajan kurveihin kovempaa kuin niihin pitäisi ajaa - koska jarruvalojen näyttäminen vaikuttaa nynnyilyltä. Jos olisin painanut jarrua silloin kuin pitää eli sopivasti ennen kurveja, mitään vaaraa ei olisi ollut. Vauhti ei sinänsä ollut vaarallisen kova - ainakaan kovin vaarallisen kova. Kyse oli ainoastaan siitä, että kurveihin olisi pitänyt hidastaa enemmän kuin mitä hidastin.
No, maastoauto jäi lopulta jälkeen ja taisi kääntyä jonnekin sivutielle. Takaa-ajon tiimellyksessä ohitin erään auton Tiistenjoen teollisuusalueen jälkeen aika hurjalla nopeuserolla. Kuudenkympin rajoitusalueella en todellakaan ollut noudattanut nopeusrajoitusta.
Kun olin selvinnyt maastoautosta (olin jo miettinyt sivutielle kurvaamista), hidastin nopeuden normaaliksi. Tuollaisen ajamisen jälkeen jokin 10-20 km/t ylinopeutta tuntuu hitaalta köröttelemiseltä.
Haluan ottaa tuosta tapauksesta - ja viime aikoina tapahtuneista keltaisen viivan ohituksista - opiksi sen verran, että aion ajaa hieman järkevämmin ja rauhallisemmin seuraavilla matkoilla. Jos ajaisin autolla ojaan kovalla vauhdilla ja kuolisin, mahdolliset päiväkirjani lukijat voisivat sanoa, että nähtiinhän se. Ylinopeus oli sittenkin vaarallista, vaikka tyyppi muuta väitti. Tuo olettamus ei kuitenkaan pitäisi paikkaansa, koska olen edelleenkin sitä mieltä, että ylinopeus ei itsessään ole automaattisesti vaarallista. Olenhan ajanut varmaan miljoona kilometriä ylinopeudella, eikä siitä ole aiheutunut oleellista vaaraa. Liian kovaa ajaminen sen sijaan on vaarallista, enkä ole koskaan väittänyt, ettei se olisi. Tuossa “kilpa-ajotilanteessa” ajoin paikoitellen liian kovaa, ja se oli vaarallista. Se, että ajoin samalla ylinopeutta, on epäoleellista.
Muistan vieläkin, kun kauan sitten eräänä kesänä innostuin ryyhimään poikkeuksellisen kovaa. Pidin koko kesän ajan normaalina matkavauhtina noin 140 kilometriä tunnissa, missä on jo aika paljon ylinopeutta. Hurjastelu päättyi lopulta ojaan syöksymiseen Kuopiossa. En halua, että sama toistuu, ja nykyinen “hurjasteluni” loppuu johonkin kammottavaan kolariin. On siis hieman rauhoituttava ja ajettava maltillisemmin. Miksikään legaalinynnyksi en tietenkään aio muuttua.
