Lapualla kävin Lidlissä. Sää oli muuttunut matkan aikana kostean kylmäksi, joten rannassa ei ollut kovin viihtyisää. Juuri kun olin lämmittämässä Lidlin sapuskaa, Hartikaisen Pekka saapui paikalle. Se kertoi asuneensa noin vuoden ajan Lappeenrannassa. Enpä ollut tiennytkään.
Ellei Pekan tapaamista oteta huomioon, Lapualla käynnillä ei ollut mitään merkitystä. Sää oli niin ankea, että en viitsinyt tehdä mitään. Lähdin ajamaan Töysään joskus kahdeksan maissa.
Paluumatkalla Lakajoen risteyksen jälkeen tein supertörkeän mutta silti melko vaarattoman (ainoa mahdollinen vaara liittyi auton hallintaan huonolla tiellä) ohituksen. Kiihdytin vauhtia ohittaakseni auton eräällä pikkusuoralla, mutta vastaan tulleiden autojen takia ohituksen aloitus hieman viivästyi, ja alkoi jo keltainen viiva. Koska olin nähnyt koko suoran ja tiesin, ettei pienessä notkelmassa tule autoja vastaan, en viitsinyt jarruttaa pelkän keltaisen viivan takia vaan annoin mennä. Mittari näytti alamäestä johtuen ohituksen lopussa jo melkein sataneljäkymppiä. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta ei se ollut oikeasti paljon mitään.
Kuortaneelle tullessani huomasin perässäni auton, jonka olin ohittanut. Koska edelläni Alavuden suuntaan ajoi autoja, kurvasin Leppälänkylään päin, koska oli kiusallista, että takanani ajoi auto, jonka hetki aikaisemmin olin ohittanut. Harmikseni takana tuleva auto kääntyi perääni ja näytti pitävän aika kovaa vauhtia yllä. Minunkin oli siis ryyhittävä saadakseni etumatkaa. Leppälänkylässä sitä oli jo suoran verran, mutta taas edessä hitaasti ajava auto "puuttui peliin" ja sai minut kääntymään Keskikylän suuntaan samasta syystä kuin olin kääntynyt Kuortaneen jälkeen Leppäkylän suuntaan. En halunnut, että ohittamani auto saavuttaa minut. Ajoin siis lopulta Kurun kautta. Ryyhäilin melko reipasta vauhtia, koska ei alkumatkan aikana vakiintunutta ajotyyliä hetkessä saa muutettua. “Kun on kerran alkuun päästy, niin antaa mennä vaan...” Kuvasin hieman videolla matkan aikana. Reittini valikoitui siis varsin impulsiivisesti.
