Pysähdyin Tampereella ja kävin Tarjoustalossa (jossa oli loppuunmyynti) sekä satamassa. Oli aika helteinen ilma. Kävin vielä toisessakin satamassa, sillä ajoin TAAS vahingossa sellaista kaistaa, josta ei pysty ajamaan suoraan (ruuhkaliikenteessä), vaan on käännyttävä vasemmalle. Tein tämän saman virheen vaikka kuinka monta kertaa silloin, kun Tampereen keskustan läpi vielä ajettiin. Syy on se, että kaistamaalauksia ei näe edellä ajavien autojen alta, joten ei voi tietää, että reunimmainen kaista on kääntyvä kaista. Ehkä se on jossakin kilometriä aikaisemmin ilmoitettu katukyltissä, mutta minä en muista enkä muistele mitään ikivanhoja katukylttejä, joita joskus olen nähnyt. Kun asian huomaa, kaistalta ei pääse enää pois.
Töysään ajaminen oli nihkeän tylsää ja pitkäveteistä - tai no, ei se koko ajan ollut. Moottoritien loputtua ja tavallisen tien alettua tein aivan supertörkeän kaahausohituksen osittain vahingossa. Ja kun kerran alkuun oli päästy, niin mitenkäs sitä nyt voi enää lopettaa. Paikasta oli taisteltava ja paikka oli pidettävä.
Tapaus muistutti muutaman viikon takaista tapausta. Ajoin pitkällä suoralla, joka on heti tavallisen tien alussa Ylöjärven risteysten jälkeen. Näin edellä pari henkilöautoa ja yhden rekan ja päätin kokeilla, onnistuisiko niiden ohittaminen yhdellä kertaa kovaa alkuvauhtia hyväksi käyttäen. Kiihdytin vauhdin jonnekin sataanneljäänkymppiin ja lähdin ohittamaan autoja. Ohituksen alettua vastaan tuli kuitenkin autoja, joten jouduin voimakkaasti jarruttamalla keskeyttämään ohittamisen ensimmäisen auton jälkeen. Ja tämä ensimmäinen auto oli iso verenhimoinen (tai ainakin siltä näyttävä) Audi, joka torahampaat kiiltäen (Audin nokkasäleikkö on kuin pedon suu) oli kärkkymässä ohitustilaisuutta. Ja nyt surkea Micra-kärpänen oli hypännyt röyhkeästi nälkäisen leijonan kuonolle.
Tuossa tilanteessa ei auttanut muu kuin panna kaikki yhden kortin varaan ja lähteä heti seuraavan pienen suoran auettua ohittamaan edellä ajavaa toista henkilöautoa sekä sen edessä ajavaa rekkaa. Ja näin teinkin. Ensimmäinen suora ei kuitenkaan ollut se suora, joksi luulin sitä, vaan pienempi suora, jossa oli keltaista viivaa. Henkilöauton ohitus oli vielä ehkä - nopeutta lukuun ottamatta - joten kuten laillinen, mutta rekkaa ohitin jo täysin keltaisen viivan kohdalla. Ja nopeutta oli niin paljon kuin Micrasta sain irtoamaan nelosvaihteella.
Nuo kaksi ohitusta - ensiksi Audi ja sitten muut - olivat tapahtuneet hyvin lyhyen ajan sisällä, joten Audista katsottuna ajamiseni on ehkä ollut aikamoista kaahaamista. Eli kaikista ohi vain täysillä paikasta riippumatta. Pelkäsin, että Audi lähtee heti perääni, kun varsinainen pitkä suora alkaa seuraavan mäen jälkeen. Onneksi vastaan tuli autoja, eikä Audi muutenkaan tainnut olla niin ahne ohittamaan kuin mitä ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Joten sain etumatkaa. Vilkuilin kuitenkin koko ajan peiliin. Yhden mahdollisen ohitustilanteen menetin siksi, että jarrutin nähdessäni poliisiauton näköisen auton ajavan vastaan. Varotoimenpide oli turha.
Virtoja lähestyessäni hidastin vähitellen tahtia ja ajattelin, että olen joka tapauksessa voittanut kilpailun, joten jos Audi tai jokin muu auto tulee takaa, voin päästää ne “armosta” ohi. Ei niitä näkynyt. Ainostaan yksi moottoripyörä ohitti minut.
