Iltapäivällä pakkasin kamat ja lähdin ajamaan Töysään. Matkalla jouduin taas jonkinlaiseen pieneen kilpailuun. Lähestyessäni Kuortaneen risteystä huomasin taakse ilmestyneen mustan katumaasturin, jonka lähestymisessä on jotain aggressiivisen tuntuista. Ajattelin, että katumaasturi yrittää napata minut - eli ohittaa - heti risteysalueen jälkeen. Niinpä päätin heitellä vähän kapuloita sen rattaisiin ja kiihdytin lähes niin kovaa kuin Micra normaalilla ajotavalla kiihtyi. Katumaasturi ampaisi perään, ja hetken ajan etenimme noin 120 kilometrin tuntinopeudella kunnes katumaasturin kuski alkoi ilmeisesti pelätä ajokorttinsa puolesta ja löysäsi vauhtia. Jouduin silti ajamaan määrätietoisesti pitääkseni sen turvallisen matkan päässä. Mansikkamäen jälkeen saavutin edelläni ajaneen auton, ja koska ohituspaikkoja oli niukasti, tiesin katumaasturin pian ilmestyvän taas perääni, jolloin olisin uudestaan “vaarassa”. Niinpä kurvasin eräälle surkean pienelle sivutielle ja toivoin, ettei katumaasturista huomattu kääntymistäni. Toivoin siis tyyppien luulevan, että olin mennyt menojani.
Sivutie, jolle käännyin, oli todellakin surkea, ja takaisin kääntyminen oli hankalaa. Kun vihdoin pääsin päätielle, molemmat edellä mainitut autot olivat hävinneet jo ties minne. Lähdin ottamaan niitä kiinni, ja saavutin ne Hevosmäen suoralla. Tällöin osoittautui, että katumaasturi olikin hidas vätys, joka ei lähtenyt ohittamaan edellään ajanutta autoa niin kuin olin kuvitellut. Edellä ajanut auto jäi Hevosmäelle, joten siitä eteenpäin jouduin ajelemaan katumaasturin takana hitaampaa nopeutta kuin mikä olisi ollut oma tavoitenopeuteni. Eli höpinäksi meni koko kiihdyttely ja temppuilu.
Töysän ja Alavuden välisen tien alennettu nopeusrajoitus on jotenkin niin sairaan ankea, että tällä kerralla otin riskin ja ajoin “vanhaan tyyliin” eli noin sataakahtakymppiä, mikä oli lähes vakionopeuteni aina viime syksyyn asti. Ei ajaminen tietenkään ollut sen vaarallisempaa kuin ennenkään, mutta byrokraattisessa keinotodellisuudessa siitä on tehty lähes murhaan verrattava rikos. Tällainen todellisuuden irrottaminen fyysisestä todellisuudesta ja leimaaminen mielikuvituksellisella “rikos” -nimikkeellä on kuin Neuvostoliiton meininkiä.
