Tulomatkalla kävin Lapuan ABC-huoltoasemalla ostamassa digikameraan patterit, sillä kamerasta loppui virta, ja olin unohtanut varta vasten lataamani varapatterit kämpille. Tarkoitukseni oli kuvata hirsihuviloiden runkoja Lapuan talotehtaan ulkovarastossa, jonne olin saanut avaimet. Reissu sinne osoittautui kuitenkin paitsi turhaksi myös aika epämiellyttäväksi. Ensinnäkään avaimeni ei käynyt lukkoihin. Toiseksi pikkukenkäni kastuivat litimäriksi kahlatessani lumessa. Ja kolmanneksi (liittyy osittain tuohon edelliseen asiaan) auto juuttui kiinni lumeen. Onneksi !!! Seija oli pakannut lumilapion mukaani ikään kuin aavistaen, mitä tapahtuisi (olenko jo niin ennakoitava?).
Riehuin auton kanssa noin 45 minuuttia ennen kuin pääsin pois talotehtaan risteyksestä. Onneksi olen "huippuamattilainen" auton irrottamisessa lumesta, joten totta kai sieltä selvisin. Kyse oli lähinnä siitä, joutuisinko työskentelemään puoli tuntia, tunnin vai seuraavan päivään asti. Auto ei sinänsä ollut missään syvässä hangessa vaan melko ohuessa puuterimaisessa lumessa, jonka alla oli jäinen pinta. Pahin asia oli jyrkkä ylämäki. Sain auton lopulta nousemaan mäkeä ylös, kun hain kolme lapiolista sepeliä talotehtaan varastorakennuksen alta ja levitin sen auton renkaiden eteen noin 5-6 metrin matkalle.
Seinäjoelle asti ajelin reipasta vauhtia ja lepuutin näin hermojani auton juuttumisen aiheuttaman stressin jäljiltä. Kaahaushan on nimittäin mitä parasta hermolepoa. Seinäjoen jälkeen näin tien varressa vastakkaisella puolella poliisiauton, joka ohi ajettuani teki U-käännöksen tiellä ja lähti perääni. Muutaman sadan metrin päässä Töysän suuntaan oli valkoinen farmariauto pysäköitynä tien varteen, ja sekin lähti ajamaan perässäni ennen poliisiautoa. Tai ennen/jälkeen - asialla ei taida olla suurta merkitystä, koska oletin tämänkin auton olevan poliisiauto.
Oli älyttömän hermoja stressaavaa hulluutta kitua noiden autojen edellä Töysään asti nopeusmittaria silmät tapillaan tuijottaen. Tuollainen ajaminen on sairasta. Siis aivan oikein: Nopeusrajoituksen orjallinen noudattaminen on sairasta. Mutta minkäs mahdat, kun poliisit ajavat perässä. Kun vauhti joissakin kohdissa vahingossa karkasi yli kahdeksaankymppiin, ajoin hetken päästä tarkoituksella alle kahdeksaakymppiä, jotta keskinopeus ei noussut yli kahdeksankymppin eikä välimatka poliisiautoihin kasvanut. Automme rekisterivalot eivät taaskaan palaneet, ja se huolestutti minua. Onneksi takavalo sentään sattui palamaan. Sehän on nimittäin sellainen, että se syttyy vain kopauttamalla.
Olisin halunnut periaatteen vuoksi ja poliisia uhmatakseni ajaa edes vähän matkaa ylinopeutta lähellä Töysää ja suunnittelinkin sellaista siinä vaiheessa, kun etäisyys poliisiautoihin oli pitkä. Töysää lähestyessäni ne kuitenkin olivat jo lähempänä, joten en uskaltanut ottaa riskejä. Hidastin taajama-alueen merkin kohdalla oikein jarrua mielenosoituksellisesti painaen, jotta jarruvalot palaisivat mahdollisimman pitkään ja näyttäisivät minun varmasti hidastavan ennen merkkiä eikä yhtään sen jälkeen. Yök. Kun vihdoin käännyin Töysän risteyksestä paikallistielle, eivätkä poliisit näyttäneet seuraavan, toteutin vihdoin haluni ajaa ylinopeutta, vaikka ei sillä tässä vaiheessa enää ollut merkitystä. En sitä paitsi yleensä edes aja Töysän keskustan tiellä mainittavaa ylinopeutta, vaikka rajoitus on niinkin hiljainen kuin 40 km/t. No, ok, tietysti vähän joskus, mutta ei "mainittavasti".
Poliisin oleminen aina ja joka paikassa on jotenkin älyttömän masentavaa. Poliisivalta on niin totaalista. Olen tottunut siihen, että pienillä hiljaisilla teillä uskaltaa ajaa "vapaata" nopeutta, koska eivät poliisit kuitenkaan siellä kyttää. Nyt ne kuitenkin ajavat oikein kahdella autolla iskemässä autoilijoiden kimppuun. Ensimmäinen mittaa vastaantulevan auton nopeuden ja takana tuleva iskee. Tuohan on täysin ehdoton saalistuskoneisto, jota ei voi välttää mitenkään. Jokainen vastaan tuleva auto voi olla poliisin tutka-auto.
Kun pihaan ajettuani laahauduin masentuneena ja housut ja kengät märkinä television ääreen, niin eikös sieltä pamahtanut esiin poliisikoulun mainos, jossa värvättiin poliiseiksi haluavia. INHOTTAA!!! Voi törky, kun haluaisin tehdä oman versioni tuosta mainoksesta.
Maalailisin siinä ensiksi tasa-arvoa ja vapautta ja muita positiivisia ihanteita ja kääntäisin asian sitten yhtäkkiä ympäri kysymällä, että eivätkö tällaiset asiat olekin lällää. Kuka nyt haluaisi olla "tasa-arvoinen". Eikö olisi parempi olla muiden yläpuolella? Kysyisin, etkö nauttinutkin siitä, kun jo hiekkalaatikolla kiusasit pienempiä lapsia. Tai kun hakkasit heikompia oppilaita koulussa. Oliko sinusta kiva ilmiantaa kavereita ja livistää itse vastuusta? Vai yllytitkö heitä vain taustalla ja katsoit kun he jäivät kiinni. Lunttasitko? Valehtelitko? Jos vastaat yhteen tai useampaan kysymykseen myöntävästi, meillä voisi olla homma sinulle. Ryhdy poliisiksi. Voit kiusata ja nöyryyttää muita enemmän kuin koskaan olet osannut kuvitellakaan. Voit olla luokan... ei vaan koko kaupungin... kingi. Saat luvan hakata ja tappaa. Saat luvan ajaa niin kovaa kuin auto kulkee - vaikka kaduilla ja jalkakäytävillä, jos se miellyttää. Saat tehdä kaikkea sellaista, mitä muut eivät saa tehdä. Saat niin paljon valtaa ja oikeuksia, että Jumalakin on kateellinen. Vain mielikuvituksesi asettaa rajat. Tule haastatteluun. Me katsomme, onko sinussa ainesta.
Inhoan poliiseja. Ne ovat eniten yleistä elämänlaatua haittaavaa elollisten olijoiden joukko maailmassa.
