Katsoin televisiosta dokumentin, joka kertoi vuonna 1952 tapahtuneesta yrityksestä murhata Saksan liittokansleri Adenauer. Sen jälkeen lähdin keittiöön. Arvelin, että Seija tulee nauhoittamaan Strömsönsä, kun se alkaa, enkä oikeastaan enää juuri edes miettinyt asiaa. Seija tulikin ulkoa jonkin ajan kuluttua ja kysyi, onko Strömsö menossa nauhalle. Sanoin, että ei ole, koska en tiennyt, että minun olisi pitänyt nauhoittaa se, enkä enää edes muistanut koko ohjelmaa. Seija sai kauhean rähjäyskohtauksen. Se ryntäsi yläkertaan ja touhusi siellä jotain äänekkäästi. Kolinaa vain kuului. Ajattelin, että se taitaa jo paiskoa tai särkeä esineitä raivoissaan. Onneksi tästä ei sentään vielä ollut kyse.
Seijan rähjäyksen idea oli se, että minun olisi pitänyt etsiä kasetista sopiva kohta, johon Strömsö nauhoitetaan ja vielä nauhoittaakin ohjelma. Seija ei voinut tehdä tätä, koska sen piti aurata pihaa, jotta pääsisimme autolla lähtemään. Yritin selittää, että en saanut mitään ohjeita kasetin kelaamisesta ja nauhoittamisesta. Luulin, että nauha on oikealla kohdallaan, ja Seija tulee itse nauhoittamaan ohjelmansa. Seija oli niin ravoissaan, että se ei edes kuunnellut selityksiäni vaan pelkästään rähjäsi ja haukkui.
Riitainen oli tunnelma vielä silloinkin, kun lähdimme lopulta liikkeelle autolla. Heti pihassa Milla muisti, että sen olisi pitänyt ottaa klemmarilaite mukaansa. Seija ehdotti, että haimme sellaisen Seijan työpaikalta. Niinpä kurvasimme sinne. Käveltyään ovelle Seija huomasi, että sillä ei ollut avaimia mukanaan. Tämän jälkeen ajoimme meidän talomme pihaan, jossa Seija jäi pois kyydistä. Liukas keli, jonka työpaikan mutkassa tekemäni käsijarrukäännös toi esiin, oli järkyttänyt sitä. Se ei uskaltanut lähteä kyytimme Seinäjoelle.
Lähtö oli viivästynyt, joten aikaa oli vähän. Silti oli yritettävä ehtiä Seinäjoelle ennen junan lähtöä, mutta ei kuitenkaan saanut ajaa kovaa. Tuollainen yhdistelmä on vaikea, mahdoton suorastaan. Miten Seinäjoelle saapumista voi edistää, jos matkaan kuluvaa aikaa ei saa vähentää? Pitääkö Seinäjoki siirtää lähemmäksi?
No, tietenkin ajoin melko kovaa. Millakin jo huomautteli vauhdista, kun auto liukui sivuluisussa joissakin mutkissa. Jossakin ennen Alavudentien risteystä edessämme ilmestyi näkyviin auto. Onneksi se ajoi “sivistynyttä” nopeutta, joten meidän ei tarvinnut yrittää sen ohittamista. Seurailimme sitä etäällä pitäen sen kuitenkin näkyvissä. Auto jatkoi Seinäjoen suuntaan kääntyvässä risteyksessä suoraan Kauhavalle päin.
Tuossa Alavudentien risteyksessä tuli taas todistettua Kaaharin lain paikkansapitävyys. Ohitin erään auton ennen risteystä, koska ajattelin, että auto kuitenkin kääntyy risteyksessä edellämme. Mutta sepä ei kääntynytkään vaan jatkoi suoraan aivan niin kuin sen Kaaharin lain mukaan kuuluikin tehdä.
Saavuimme lopulta Seinäjoelle hyvissä ajoin. Milla meni ostamaan lippuaan, ja minä parkkeerasin auton kadun varteen jonkin matkan päähän. Sen jälkeen menin Millan luokse. Junan lähtö tapahtui 13 minuuttia myöhässä, joten meillä oli aikaa odotella. Saatoin Millan vaunuun sisälle. Nappailin kuvia asemalaiturilla.
Menomatkan reipas ajaminen oli jotenkin jäänyt hermostooni, joten ajelin melko vauhdikkaasti paluumatkallakin. Tai oikeastaan vauhdikas ajo alkoi vasta Alavudentien risteyksen jälkeen. Sitä ennen ajelin korkeintaan hyvin lievää ylinopeutta jonoa vetäen sekä Saarikoskentien risteyksen jälkeen jonossa bussin ja muiden autojen perässä. Alavudentiellä vasta panin vaihdin päälle. Siihen oli syynä se, että huomasin erään auton kääntyvän risteyksessä perääni. Halusin nähdä, pystynkö karistamaan sen kannoiltani. Onnistui se vähitellen. Yritin ajaa siten, että en painele jarruja mutkissa, koska auton jarruvalojen syttyminen mutkissa näyttää takaapäin katsoen joko äärimmäiseltä nynnyilyltä tai amatöörimäiseltä ajamiselta tai älyttömältä kaahailulta riippuen nopeuksista. Kerran tai pari kertaa taisin sentään kevyesti painaa jarrua ennen mutkaa, kun huomasin, että vauhtia olisi syytä olla vähemmän.
Kun olin alkuun päässyt, jatkoin ryyhäilyäni aina Töysään asti. Töysää lähestyessäni vauhtini taisi olla kaikkein kovimmillaan. Ilmeisesti ajokortti olisi jo otettu pois (ajokortti tosin putosi kesällä Italiaan, joten sitä ei voitaisi ottaa, jolloin kyseessä voisi olla vain ajokiellon määrääminen ja tietysti kauheat sakot), jos vauhtini olisi tullut poliisin tietoon. No, ei nopeutta ollut kuin hetkellisesti noin 120 km/t. Töysän keskustaa edeltävän mäen takana olevan kahdeksankympin rajoitusmerkin kohdalla panin vaihteen vapaalle ja katsoin, mihin asti auto rullaa. Vauhti loppui noin 150 metriä ennen Töysän ST1-aseman risteystä. Jos alkunopeus olisi ollut 130 km/t, auto olisi ehkä liukunut risteykseen asti. Tätä asiaa tekee mieli kokeilla joskus.
Seinäjoen reissun aikana Seijakin näytti jo rauhoittuneen.
